|
Marraskuussa 2009 yhdistys vietti 10 vuotisjuhliaan. Kuvassa TYKSin senioreja salintäydeltä pääjuhlassa T-sairaalan auditoriossa.
Tilaisuudessa pj Leo Mikkola esitteli kirjoittamansa historiikin "Taakse jäi Tyks". Juhlapuhujana oli Shp.n johtaja Aki Linden (kuvassa etualalla)
Juhlaviikon ohjelmassa oli myös tutustuminen T2 sairaalan tiloihin, ja iltajuhla Hamburger Börsin Jugend salissa.
Kulttuuritilaisuuksia ovat olleet monet teatterimatkat joita on tehty mm Tampereen, Helsingin ja monen lähialueen teattereihin, Turun teattereita unohtamatta.
Virkistysmatkoilla on tutustuttu Turun saaristoon ja moniin maakunnan nähtävyyksiin. Tehtiin retki Tallinnaankin, kävimme mm. uudessa upeassa Kumun taidemuseossa. Pyynikin kesäteatterissa käynti on jo perinne.
Olemme käyneet Tuusulan Rantatiellä, Hämeen Linnassa, Olkiluodon ydinvoimalassa, Tunturi-Jukolaan tehdyllä matkalla oli mukana 15 liikunnan harrastajaa. Retkiä on kymmenen vuoden aikana tehty yli sata, pääasiassa on tutustuttu Länsi- ja Etelä-Suomen kohteisiin
Koulutustilaisuus puolestaan selvitti onko ikääntyminen ongelma?
|