T-sairaalan jatkorakentamisen aikataulu ja yhteyshenkilöt

     
T2-sairaalan ensimmäisen vaiheen rakennustyöt käynnistyivät kesäkuussa 2007. Tilat uudisrakennuksen D-osan ensimmäisestä kolmanteen kerrokseen otettiin käyttöön 30.12.2008 ja kerrokset neljännestä seitsemänteen valmistuivat huhtikuussa 2009. Vanhan B-osan korotus ja muutostyöt kolmannesta kuudenteen kerrokseen asti, samoin kuin koko ensimmäisen vaiheen rakennushanke valmistui helmikuussa 2010.

T2-sairaalan toisen vaiheen G-osan perustustyöt valmistuivat heinäkuussa 2009. E- ja F-osien perustusurakka valmistui toukokuussa 2010. G-osan runkourakka käynnistyi huhtikuussa 2009 ja EF-osan runkourakka toukokuussa 2010. G-osan runkourakan työt valmistuvat lokakuun loppuun 2010 mennessä. EF-osan runkourakka huhtikuun loppuun 2011. Runkourakan yhteydessä rakennetaan rakennusosat ulkopuolelta valmiiksi. Rakentamisen sisävalmistustyöt käynnistyvät kesäkuussa 2010. Koko hankkeen rakentamistyöt valmistuvat joulukuussa 2012.

Rakentamisen aikana sairaalakäytössä olevien tilojen toiminta turvataan, mutta ääni-, pöly- ja meluhaittoja saattaa ilmetä. 

Sairaalatoiminnalle mahdollisesti aiheutuneista ja ennakkoon arvaamattomista häiriöistä pyydetään ottamaan yhteys valvojiin.

Katso myös urakoitsijat ja suunnittelijat.

Havainnekuva valmiista T-sairaalasta