Psykologitoiminta psykiatrian tulosalueella



Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin suomenkielisistä psykiatrisista palveluista muodostettiin yksi yhtenäinen tulosalue vuoden 2006 alusta alkaen. Tähän tulosalueeseen kuuluvat sekä aiemmin TYKS:aan kuuluneet psykiatriset toimintayksiköt että aiemmin muihin sairaanhoitopiirin osavastuualueisiin kuuluneet psykiatriset yksiköt.

Aikuispsykiatrian tulosyksikkö

Addiktiopoliklinikka

Addiktiopoliklinikalla on yksi psykologin toimi. Psykologin keskeiset tehtävät ovat korvaushoitoon pyrkivien opiaattiriippuvaisten persoonallisuuden arviointi, korvaushoidossa olevien potilaiden kognitiivisesti orientoitunut yksilö- ja ryhmäterapia, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöiden diagnosointiin osallistuminen sekä työ- ja kouluttautumisedellytysten arviointiin liittyvä kognitiivisten kykyjen arviointi. Lisäksi hän osallistuu moniammatillisissa tiimeissä korvaushoitopotilaiden hoidon suunnitteluun ja kouluttaa tarvittaessa Turun ympäristökuntien korvaushoitoa toteuttavien hoitoyksikköjen henkilökuntaa.

Halikon sairaala

Halikon sairaalassa työskentelee aikuispotilaiden parissa kolme psykologia, joista kaksi osa-aikaisina. Psykologit toimivat tiiviissä yhteistyössä moniammatillisten työryhmien jäseninä vakavien masennusten, psykoosien, päihdeongelmien ja vanhuspsykiatristen ongelmien tutkimisessa, hoidossa ja kuntouttamisessa. Psykologisia tutkimuksia tehdään erilaisia tarkoituksia varten, mm. älyllisten, sosiaalisten ja tunne-elämän kykyjen kartoittamiseksi, diagnostiikan tueksi, työkyvyn ja kuntoutusedellytysten selvittelyksi, ajokykyisyyden, oikeustoimikelpoisuuden ja muistiongelmien arvioimiseksi. Psykoterapeuttinen työ on yksilö-, ryhmä- ja taideterapiaa sekä perheterapiaan osallistumista. Psykologit toimivat myös työnohjaajina.

Uudenkaupungin sairaala

Sairaalassa työskentelee yksi psykologi osastoilla ja yksi osa-aikainen psykologi päiväyksikössä. Psykologit osallistuvat potilaiden hoitoon ja kuntoutukseen moniammatillisessa työryhmässä oman alansa asiantuntijoina. Heidän tehtäviinsä kuuluvat psykologiset tutkimukset sekä psykoterapeuttinen työ yksilö-, pari- ja perhetasolla. Myös erilaiset keskustelu- ja toiminnalliset ryhmät ovat osa psykologien työn kuvaa.

Kaarinan mielenterveyskeskus
Liedon aikuispsykiatrian poliklinikka
Loimaan aikuispsykiatrian poliklinikka
Raision aikuispsykiatrian poliklinikka
Salon mielenterveyskeskus
Uudenkaupungin psykiatrian poliklinikka

Kaarinan mielenterveyskeskuksessa on kaksi psykologin tointa, Liedossa yksi, Loimaalla yksi, Raisiossa kolme, Salossa kolme ja Uudessakaupungissa kaksi. Psykologit työskentelevät moniammatillisten työryhmien jäseninä. Heidän keskeisimpiä tehtäviään ovat osallistuminen potilaiden hoidon ja kuntoutuksen suunnitteluun moniammatillisessa työryhmässä, potilaiden psykologinen ohjaus ja neuvonta, psykoterapeuttisten hoitojen ja kuntoutusten toteuttaminen, yksilö-, pari- ja perheterapeuttisten arviointien ja psykologisten tutkimusten (mm. diagnostiikan pohjaksi ja työkykyarvioihin liittyen) suorittaminen sekä osallistuminen yksikkönsä toiminnan kehittämiseen.

Erityispalvelut:

Salon yleissairaalapsykiatrian poliklinikka ja osasto

Poliklinikalla ja osastolla on yksi yhteinen psykologi. Psykologi toimii oman alansa asiantuntijana osana moniammatillista työryhmää mm. tekemällä psykologisia tutkimuksia, osallistumalla sekä polikliinisten että osastolla toteutettavien tutkimusjaksojen selvittelytyöhön ja tekemällä psykoterapeuttista työtä. Lisäksi psykologi osallistuu aluesairaalassa tehtävään kiireiseen konsultaatiotyöhön.

Poliklinikan ja osaston tavoitteena on auttaa tunnistamaan yleissairaalassa ja perusterveydenhuollossa esiin tulevia psykiatrisia ongelmia sekä toteuttaa psykiatrista tutkimusta ja hoitoa. Tyypillisimpiä ovat potilaat, joilla on somaattiseen sairauteen liittyviä psyykkisiä oireita, somaattisin oirein ilmeneviä psyykkisiä häiriöitä, raskauden aikaista tai synnytyksen jälkeistä masennusta tai meneillään oleva lapsettomuushoito.

TYKS:n yleissairaalapsykiatrian poliklinikka

Poliklinikalla on yksi psykologin virka. Poliklinikan kohderyhmänä ovat somaattisesti sairaat potilaat, joiden psyykkinen oireilu liittyy kiinteästi somaattiseen sairauteen ja joilla on tutkimus- ja hoitojakso meneillään TYKS:n muilla erikoisaloilla. Erityisinä kohdealueina ovat lapsettomuushoidoissa olevat, raskaana olevat ja synnyttäneet, vaikeasta somatisaatiosta kärsivät ja vaikeista syömishäiriöistä kärsivät potilaat. Psykologi toimii alansa asiantuntijana osana moniammatillista työryhmää näiden kaikkien potilasryhmien tutkimisessa ja hoidossa.

TYKS:n yleissairaalapsykiatrian osasto

Osastolla on yksi psykologi virka. Psykologi on mukana oman alansa asiatuntijana osaston moniammatillisissa työryhmissä. Hän osallistuu hoidon kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja arviointiin, tekee psykologisia tutkimuksia, toimii psykoterapeuttina sekä antaa työnohjausta sairaanhoitopiirin sisällä.

TYKSin neuropsykiatrian poliklinikka

TYKSin neuropsykiatrian poliklinikalla on yksi psykologin toimi. Psykologi toimii moniammatillisen tiimin neuropsykologian asiantuntijana. Tiimin tehtävä on neuropsykiatristen potilaiden diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen arviointi. Psykologin tehtävä on yhdessä muun tiimin kanssa arvioida potilaiden neuropsykologisen tutkimuksen tarvetta ja tarvittaessa suorittaa tutkimus. Tiimin ja sitä kautta myös tiimin neuropsykologin tehtävänä on potilastyön lisäksi neuropsykiatrisiin sairauksiin liittyvän tiedon kartuttaminen, koulutus sekä tieteellinen tutkimustoiminta.


Lastenpsykiatrian tulosyksikkö

Kaarinan lastenpsykiatrian poliklinikka
Liedon lastenpsykiatrian poliklinikka
Loimaan lastenpsykiatrian poliklinikka
Raision lastenpsykiatrian poliklinikka
Salon lastenpsykiatrian poliklinikka
Uudenkaupungin lastenpsykiatrian poliklinikka

Kaarinan lastenpsykiatrian poliklinikalla on yksi psykologin toimi. Liedossa ja Loimaalla on yksi yhteinen psykologi. Raision lastenpsykiatrian poliklinikalla on kaksi psykologin tointa ja Salossa sekä Uudessakaupungissa yksi. Psykologit osallistuvat moniammatillisen työryhmän jäseninä lasten ja perheiden tutkimiseen, ohjaukseen, neuvontaan, hoitoon ja kuntoutukseen. Konsultaatio- ja työnohjausapua annetaan mahdollisuuksien mukaan sekä sairaanhoitopiirin sisällä että piirin ulkopuolisille terveys-, sosiaali- ja koulutoimen edustajille.

TYKS:n lastenpsykiatrian poliklinikka ja osasto

Lastenpsykiatrian yksikössä on neljä psykologin tointa, yksi akuuttityöryhmässä, yksi pienten lasten työryhmässä, yksi neuropsykiatrisessa työryhmässä ja yksi osastolla. Psykologien keskeisenä tehtävänä on lasten psykologisten yksilötutkimusten suorittaminen. Tutkimukset voidaan karkeasti jakaa neuropsykiatrisiin tutkimuksiin (mm. tarkkaavaisuushäiriöiden ja neurologisperäisten vuorovaikutushäiriöiden erotusdiagnostiikka) ja tunne-elämän häiriöiden tutkimuksiin. Lisäksi psykologit osallistuvat perhetutkimuksiin. Erityisesti pienten lasten työryhmässä käytetään psykologin asiantuntemusta pikkulapsiperheiden vuorovaikutusongelmien tutkimuksissa ja hoidossa.

Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö

Yksikkö kuuluu hallinnollisesti TYKSin lastenpsykiatrian poliklinikan ja osaston yhteyteen. Yksikössä työskentelee erikoistutkijan nimikkeellä kolme psykologia. Yksikkö tutkii alle 16-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneita rikosepäilyjä osana poliisin johtamaa esitutkintaa poliisin tekemän virka-apupyynnön perusteella. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen tutkimukset ovat ensisijaisia v. 2009 alusta voimaan astuneen lain edellyttäminä, mutta lisäksi tutkitaan lapsiin kohdistuneita pahoinpitelyepäilyjä. Psykologien keskeisin työtehtävä yksikössä on lasten oikeuspsykologisten haastattelujen suorittaminen ja lausuntojen laatiminen tutkimuksista. Psykologit osallistuvat usein myös perhetutkimusten tekemiseen. 


Nuorisopsykiatrian tulosyksikkö

Kaarinan nuorisopsykiatrian poliklinikka
Liedon nuorisopsykiatrian poliklinikka
Raision nuorisopsykiatrian poliklinikka
Salon nuorisopsykiatrian poliklinikka
Uudenkaupungin nuorisopsykiatrian poliklinikka

Kaarinan ja Raision nuorisopsykiatrian poliklinikoilla on yksi psykologin toimi, samoin Liedossa. Liedon nuorisopsykiatrian poliklinikalla on sivutoimipiste Loimaalla kahtena päivänä viikossa. Salon nuorisopsykiatrian poliklinikalla on kaksi psykologin tointa. Uudessakaupungissa nuorisopsykiatrialla työskentelee yksi osa-aikainen psykologi. Psykologi osallistuvat moniammatillisten työryhmien jäseninä nuorten ja heidän perheidensä tutkimiseen; tarvittaessa psykologi suorittaa nuoren yksilötutkimuksen. Toinen keskeinen osa psykologin työtä ovat nuorten psykoterapeuttiset hoitojaksot poliklinikalla, vanhempien tukeminen ja joskus myös perhekeskeinen hoito. Lisäksi psykologin työhön kuuluu verkostotyö muiden nuorten parissa toimivien tahojen, mm. terveys-, sosiaali- ja koulutoimen edustajien kanssa sekä konsultaatioavun antaminen näille tahoille. Jossain määrin annetaan myös työnohjausta sairaanhoitopiirin työntekijöille.

TYKS:n nuorisopsykiatrian poliklinikka ja osastot

Nuorisopsykiatrian yksikkö käsittää poliklinikan sekä 8 - ja 10-paikkaiset vuodeosastot. Yksikössä on kaksi psykologin tointa. Heidän tehtäviinsä kuuluvat laaja-alaiset psykodiagnostiset tutkimukset, jotka sisältävät persoonallisuutta kuvaavan osuuden ja kognitiivisen toimintakyvyn kartoituksen. Erityisen tärkeää on tunnistaa ja erottaa alkavat vakava-asteiset psyykkiset häiriöt muusta nuoruusikään liittyvästä oireilusta. Lisäksi psykologit osallistuvat hoitotarpeen arviointeihin, perhe- ja verkostotapaamisiin, tekevät psykoterapeuttista työtä sekä antavat mahdollisuuksien mukaan työnohjausta sairaanhoitopiirin työntekijöille.