Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 8.10.2019 16.46

Sairaanhoitopiirin talousennuste hieman parantunut – säästötoimia tarvitaan silti

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tuloksen ennakoidaan painuvan 4,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, kun talousarvio on laadittu kahden miljoonan euron alijäämän varaan. Tammi-elokuun 2019 osavuosikatsaukseen perustuva alijäämäennuste on pienentynyt huhtikuun ennusteesta. Jäsenkuntien maksut sairaanhoitopiirille ylittävät budjetin ennusteen mukaan noin 1,2 prosenttia eli 7,2 miljoonaa euroa.

Osavuosikatsauksesta ilmenee, että sairaanhoitopiirin toimintakulut kasvoivat 5,2 prosenttia ja toimintatuotot 4,2 prosenttia vuoden 2018 tammi-elokuuhun verrattuna.

Kustannusten ja jäsenkuntalaskutuksen ylitys johtuu pääasiassa  budjetoitua suuremmasta palvelujen käytöstä, joka on johtanut ylimääräisiin henkilöstökustannuksiin lisien ja ylitöiden kautta. Sairaanhoitopiirin vs. johtaja Göran Hongan mukaan kuluja pyritään hillitsemään loppuvuodesta erilaisilla säästötoimenpiteillä.

Kysyntä kasvoi ja hoitoon pääsy hidastui

Osavuosikatsauksesta ilmenee, että erikoissairaanhoidon kysyntä kasvaa edelleen. Lähetteet lisääntyivät tammi-elokuussa 3,5 prosenttia ja palveluja saaneiden henkilöiden lukumäärä 2,1 prosenttia vuoden takaisesta tilanteesta.

Vuodeosastohoitoa vaativat ja päiväkirurgiset toimenpiteet lisääntyivät yhteensä 3,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Siirtoviivepäivien määrä kuitenkin väheni tammi-elokuussa viidenneksellä.

Elokuun lopussa 248 potilasta oli odottanut hoitoon pääsyä pidempään kuin lakisääteiset kuusi kuukautta, kun vuoden 2018 lopussa vastaavia potilaita oli 108 ja elokuun 2018 lopussa 145. Lisäksi 233 potilasta oli odottanut hoidon tarpeen arviointia yli 90 vrk ja 517 lähetteen käsittely oli ylittänyt 21 vuorokautta elokuun 2019 lopussa. Hoitoon pääsyn mediaaniaika oli 38 vuorokautta. Hoitoon pääsyn pitkittymisen syynä on hoitokapasiteettia suurempi kysyntä.

Sairaanhoitopiirin hallitus merkitsi osavuosikatsauksen ja siitä johdetun talousennusteen tiedokseen 8.10.2019.

 

Tämä on toimituksellinen tiedote kuntayhtymän hallituksen kokouksesta. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan internetosoitteessa http://vsshp.ktweb.fi.