Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 24.11.2015 12.16

Tyksin asiantuntijat varoittavat raskausdiabeteksen haitoista

Avainsanat:

Raskaana olevien naisten ylipaino ja lihavuus sekä niiden myötä raskausdiabetes lisääntyvät. Koska raskausdiabetes on tärkeä tyypin 2 diabeteksen riskitekijä, on sen kehittymistä syytä ehkäistä. Tyksin Naistenklinikassa ja Turun yliopistossa tutkitaan muun muassa tiettyjä rasvahappoja ja probiootteja sisältävän ruokavaliohoidon mahdollisuuksia raskausdiabeteksen ehkäisyssä.

Naisten lihavuus ja sen myötä raskausdiabetes lisääntyvät huolestuttavasti. THL:n  tilastojen mukaan suomalaisista synnyttäjistä vuonna 2013 jo 35 prosenttia oli ylipainoisia ja 13 prosenttia lihavia.

Raskautta edeltävä ja raskauden aikainen ylipaino tai lihavuus lisäävät riskiä sairastua raskausdiabetekseen jopa nelinkertaiseksi verrattuna normaalipainoisiin raskaana oleviin. Suomessa raskausdiabetesta esiintyykin nykyään jo noin 15 prosentilla raskaana olevista. Raskausdiabeteksella tarkoitetaan ensimmäisen kerran raskauden aikana todettua poikkeavaa sokeriaineenvaihduntaa. 

Raskausdiabetes ennakoi äidin tyypin 2 diabetesta – riskit siirtyvät myös vauvalle

Raskausdiabetes altistaa sikiön, vastasyntyneen ja äidin ongelmille, joita ovat mm. sikiön suurikokoisuus, keisarileikkausten määrän lisääntyminen, äidin verenpaineongelmat ja vastasyntyneen alhainen verensokeripitoisuus.

Raskausdiabeteksella on myös kansanterveydellinen merkitys, koska sitä sairastavilla  äideillä on erityinen riski saada myöhemmin tyypin 2 diabetes. Sen riskin on todettu lisääntyvän jopa seitsenkertaiseksi verrattuna niihin naisiin, joilla raskausdiabetesta ei todeta.

Lisäksi näyttää syntyvän noidankehä, jossa kohdussa epäsuotuisalle aineenvaihdunnalliselle ympäristölle altistunut jälkeläinen on aikuisiällä todennäköisemmin itse ylipainoinen ja välittää sittemmin ylipaino- ja diabetesriskin myös omalle jälkikasvulleen.

Elintavat remonttiin raskauden myötä

Raskausdiabeteksen esiintyvyyttä voidaan onneksi vähentää hyvällä hoidolla. Terveet elämäntavat ennen raskautta ja sen aikana ovat tärkeitä. Elintapaohjaus on raskausdiabeteksen hoidon kulmakivi.

Neuvoloissa äideille annetaankin tietoa turvallisista tavoista liikkua raskausaikana ja terveellisistä ruokailutottumuksista. Raskausdiabeetikkoja neuvotaan syömään säännöllisesti sekä suositellaan käyttämään pehmeitä rasvoja ja runsaskuituisia hiilihydraatteja, jotka jaetaan tasaisesti eri aterioille.

Jos ruokavaliohoidolla ei saavuteta hyvää sokeritasapainoa, aloitetaan lääkitys. Useimmiten lääkityksenä käytetään insuliinipistoshoitoa yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, mutta myös tablettimuotoista lääkitystä, esimerkiksi metformiinilla, voidaan käyttää.

Uusia keinoja ylipainon ja raskausdiabeteksen ehkäisyyn: tule mukaan tutkimukseen

Paras keino ehkäistä raskausdiabetesta on nykytietojen mukaan raskautta edeltävän ylipainon välttäminen. On kuitenkin tärkeää myös kehittää uusia keinoja sekä ylipainon että raskausdiabeteksen ehkäisyyn. Näin voidaan pyrkiä vaikuttamaan myös tyypin 2 diabeteksen riskin lisääntymiseen.

Alustavan tieteellisen näytön mukaan tietyt rasvahapot ja maitohappobakteerit voivat vaikuttaa sokeriaineenvaihdunnan säätelyyn myönteisellä tavalla. Ruokavaliot, joissa niitä käytetään, voivat osoittautua merkittäviksi raskausdiabeteksen ehkäisijöiksi.

Ravintolisien tehosta tarvitaan edelleen lisää tietoa. Turun alueella on meneillään tutkimus, johon otetaan mukaan raskauden alkuvaiheessa olevia äitejä.

Lisätietoja tutkimuksesta on saatavissa puhelinnumerosta 050 400 4903 ja sähköpostiosoitteessa raskausdiabetesjaravinto@utu.fi.