Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 10.3.2017 12.16

Tyksin yleisöluennolla 16.3. aiheena lääkehoito ja lääketutkimukset

Avainsanat:

Tunne lääkkeesi:

Torstaina 16.3.2017 vietetään vuotuista Lääkehoidon päivää. Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluennolla 16.3. klo 18-20 puhutaan sydänlääkkeistä, leukemioiden lääkehoidoista ja Aivoviikon kunniaksi muistisairauksien lääkehoidoista ja lääketutkimuksista. Lääkehoidon päivänä lääkkeiden käyttäjiä rohkaistaan tuntemaan lääkkeensä sekä huomioimaan lääkehoitonsa vaikutuksia.

Sydänsairaudet ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet eivätkä ne enää ole työikäisten suurin kuolinsyy. Sydäninfarktin hoito on kehittynyt ja sydämen vajaatoiminta ja rytmihäiriöt ovat muuttuneet harvinaisemmiksi. Samalla riskitekijöiden lääkehoitoon on saatu valmisteita, joilla sepelvaltimotaudin puhkeamista ja etenemistä saadaan hidastettua. Ihmisten eläessä keskimäärin vanhemmiksi, ovat rytmihäiriöt yleistyneet. Niistä tyypillisin on eteisvärinä, jonka aiheuttaman aivoverenkiertohäiriön riskistä on saatu tutkimuksen myötä uutta tietoa, joka on vaikuttanut myös lääkehoitoon.

– Sydänsairauksien muutoksen ohella myös vanhat hyvät hoidot ovat muuttuneet tai ne on todistettu tehottomiksi. Uusia tehokkaampia lääkehoitoja on saatu tilalle. Tämän takia sydänlääkitys on syytä tarkistaa aika-ajoin, jotta käytössä olisi tehokkain ja paras mahdollinen sydänlääkitys, toteaa kardiologi Pekka Porela Tyks Sydänkeskuksesta.

Muistilääkkeistä Aivoviikolla

Eriasteisista muistisairauksista, kuten Alzheimerin taudista ja verenkiertoperäisistä muistisairauksista kärsii arviolta 200 000 suomalaista. Saman verran esiintyy myös tiedonkäsittelyn lievää heikentymistä. Muistin sairauksia ei voida parantaa, mutta niiden oireita voidaan lievittää, sitä varmemmin mitä varhemmin lääkitys päästään aloittamaan.

Muistisairaudet kuuluvat tällä hetkellä maailman tutkituimpien tautien joukkoon. Eri puolilla maailmaa etsitään ja testataan uusia lääkemolekyylejä, joista voitaisiin kehitellä tehokkaampia lääkkeitä nykyisten rinnalle ja uusia hoitoja muistisairauksien ehkäisyyn. Samaan aikaan selvitetään myös joidenkin muussa käytössä olevien lääkeaineiden vaikutuksia muistisairauksiin.

Turussa on hyvät mahdollisuudet lääketutkimukseen. Professori, tutkimusjohtaja Mika Scheinin kertoo muistilääkkeiden lääketutkimuksista PET-keskuksessa ja CRST Oy:ssä.

– Tällä hetkellä tutkimuksissa on monia eri lääkeaineita, joilla pyritään hidastamaan tai jopa estämään Alzheimerin taudin eteneminen. Käynnissä on jopa tutkimuksia muistin suhteen terveillä henkilöillä, joilla on esimerkiksi perintötekijöiden vuoksi muuta väestöä suurempi riski sairastua Alzheimerin tautiin. Lääkehoitojen lisäksi viime aikoina tutkimuksissa on osoitettu monipuolisen elintapojen muokkauksen (riskisairaudet, ravinto, liikunta, sosiaalinen aktiivisuus) ylläpitävän muisti- ja tiedonkäsittelytoimintoja paremmalla tasolla kuin henkilöillä, joilla ei elintapoihin kiinnitetä huomiota, selvittää muistitutkimuksia konsultoiva neurologi Juha Rinne.

Leukemioiden lääkehoidosta alustaa dosentti, osastonylilääkäri Maija Itälä-Remes.

Kevään viimeinen Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluento pidetään 20.4.2017. Sen aiheena on nuorten mielenterveyshäiriöt ja niiden hoito.

Yleisöluennot ovat tärkeä tapa lisätä alueen väestön tietämystä terveyteen liittyvistä asioista.

– Yliopistosairaalassa paitsi hoidetaan potilaita, myös tutkitaan sairauksien ehkäisyä, toteamista ja hoitojen kehittämistä. Yleisöluentosarjassamme kerromme näistä tutkimuksista ja nykypäivän hoidoista. Luentoja voi Turun lisäksi seurata videoyhteydellä myös Tyksin erityisvastuualueen keskussairaaloissa Porissa ja Vaasassa, kertoo tutkimusylilääkäri Päivi Rautava.

Yleisöluennot ovat maksuttomia. Luennot pidetään T-sairaalan Risto Lahesmaa - ja Johan Haartman -saleissa. Sisäänkäynti on pääsisäänkäynnin kautta Hämeentien puolelta. Sairaalan edessä on maksullisia parkkipaikkoja, mutta aivan T-sairaalan eteen Hämeentielle pääsee mm. useilla Kauppatorilta lähtevillä busseilla.

Tervetuloa!

 

Lääkehoidon päivä 16.3.2017 herättelee jokaista tarkistamaan lääkitystietojensa ajantasaisuutta teemalla Kuka tietää lääkityksesi? Vain sinä itse tiedät, mitä lääkkeitä ja valmisteita käytät.

Ajantasainen lääkitystieto on edellytys oikeille hoitopäätöksille ja turvallisen lääkehoidon toteutumiselle. Jokaisen kannattaa seurata aktiivisesti oman ja läheistensä lääkehoidon onnistumista.

  • Tee lääkityslista ja kirjaa siihen jokainen käytössä oleva resepti- ja itsehoitolääke sekä ravintolisä.
  • Merkitse myös annos ja käyttötarkoitus.
  • Päivitä listaa aina, kun lääkityksessäsi tapahtuu muutoksia.
  • Kannusta myös läheisiäsi lääkityslistan ylläpitämiseen.

Lisätietoja valtakunnallisesta Lääkehoidon päivästä​.

Yleisöluentosarjaa koordinoi tiedetiedottaja Tuula Vainikainen, s-posti: tuula.vainikainen(a)saunalahti.fi, puh. 045 671 9558.