Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 8.2.2022 15.48

Epidemian huippu lähellä

Avainsanat:

Tapausmäärä ja ilmaantuvuus ovat laskeneet Varsinais-Suomessa viime viikosta, johtuen testauksen kohdistamisesta. Positiivisten löydösten osuus on yhä noussut, mutta maltillisesti.

Tällä hetkellä 14 vuorokauden ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on THL:n mukaan 100 000:a asukasta kohti 1247. Viime viikon ilmaantuvuusluku oli 1329.

Tutkittujen näytteiden positiivisuusprosentti on melkein 42, joka on epidemian ennätys Varsinais-Suomessa.

­– Mikäli tilanne ei tästä pahene, pyrkimyksemme on purkaa rajoituksia ensi viikosta alkaen, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä ei tänään 8.2.2022 kokouksessaan tehnyt muutoksia voimassa oleviin suosituksiin. Laaja etätyösuositus jatkuu toistaiseksi, samoin laaja maskisuositus.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston (AVI:n) päätökset nykyisistä rajoituksista ovat voimassa 15.2. asti.

– Jäteveden koronaviruspitoisuus vähentynyt, joskin jatkomääritykset osoittavat vasta suunnan luotettavasti. Epidemian huippu lienee lähellä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila sanoo.

Tammikuu synkin kuukausi menehtyneissä

Eniten uusia tapauksia on tällä hetkellä ikäluokassa 30–44-vuotiaat. Iäkkäiden, yli 80-vuotiaiden tapausmäärä on noussut.

Viime viikolla alkoi ennätysmäärä hoitojaksoja erikoissairaanhoidossa. 44 jaksosta 31 alkoi koronavirusinfektion vuoksi, 13:lla koronavirus oli lisälöydös.

Tilastojen tarkenuttua tammikuu on osoittautunut toistaiseksi synkimmäksi kuukaudeksi kuolleisuuden osalta. Tammikuussa todettiin 34 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Oma vastuu keskeisessä roolissa

Sairaalakuormitus on siedettävällä tasolla Varsinais-Suomessa. Tällä hetkellä on 31 potilasta hoidossa Tyksissä koronan takia, alle viisi heistä tarvitsee tehohoitoa. Perusterveyshuollossa oli eilen 7.2.2022 noin 20 koronapotilasta koko Varsinais-Suomessa.

– Tämän sairaalakuormituksen kanssa tulemme toimeen, vaikka toki tämäkin määrä kuormittaa huomattavasti niin päivystystä kuin osastojakin, sanoo Pietilä. Rokotteet osoittavat kuitenkin tehoaan - vaikka ilmaantuvuus on hyvin korkealla, suhteellisen pieni määrä tartunnan saaneista tarvitsee sairaalahoitoa.

Mikko Pietilä toivoo varsinaissuomalaisilta malttia ja omaa vastuuta.

– Toivomme kaikkien edelleen jatkavan sitä vastuullista käyttäytymistä, maskien käyttöä, etäisyyden pitämistä ja kotona oireisena pysymistä, joka on mahdollistanut suhteellisen hyvän tilanteemme koko pandemian ajan. Rajoituksia puretaan asteittain epidemian pitämiseksi hallinnassa. Hoidetaan tämä nyt maltilla maaliin ainakin tämän talven osalta.