Hyppää pääsisältöön

Tietoa potilaille Tyks Ortosta

Tyks Ortossa hoidamme tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia ja tapaturmaisia vammoja. Kaikessa toiminnassamme lähtökohtana on potilas, palvelu, laatu sekä turvallinen hoito. Tarjoamme potilaille joustavan hoitoon pääsyn sekä lähipalveluja koko hyvinvointialueella.

Tyks Orto on tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoidon ja tutkimuksen huippuosaamisyksikkö Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Edistämme liikkumista ja elämäniloa, ympäri vuorokauden, kaikenikäisille.

Meillä työskentelee tuki- ja liikuntaelinsairauksien huippuosaajat. He varmistavat, että saat aina tarvitsemaasi hoitoa. Korkeatasoinen tieteellinen tutkimus ja näyttöön perustuva hoito on kaiken toimintamme perusta. Hoidamme tavallisen nivelkivun lisäksi myös kaikkein vaativimpia tuki- ja liikuntaelinten sairauksia ja tapaturmia. Tyks Orto huippuosaamisyksikköön kuuluu myös selkäkeskus.

Onnistunut leikkaushoito on työmme kulmakivi, mutta hoidamme sinua vaivasi sen salliessa myös muilla keinoin. Hoitopäätös Tyks Ortossa tehdään aina yksilöllisesti oman tilanteesi mukaan ja hoitoosi osallistuu usean alan ammattilaisia. Esitiedot, lääkärin tutkimuslöydökset ja potilaan itse täyttämät oirekyselyt (Omavointi.fi) antavat meille arvokasta tietoa hoidon tarpeen arviossa ja hoidon suunnittelussa. Meillä olet itse hoitosi onnistumisen arvioinnin paras asiantuntija. Seuraamme antamamme hoidon laatua ja vaikuttavuutta laaturekistereiden avulla.

Hoitopaikan valinnanvapauden perusteella meille voi hakeutua hoitoon myös muualta Suomesta. Kauempaa tulevien potilaiden osalta pyrimme järjestämään kuvaukset ja poliklinikkakäynnit samalle päivälle ja näin vähentämään potilaiden matkustamista.

Hoitoonpääsyajat Tyks Ortossa

Olemme tilastoineet eri hoitoprosessiemme hoitoonpääsyaikoja (Tyksorto.fi). Tilastot koskevat vain kiireetöntä hoitoa. Päivystyspotilaat hoidetaan aina välittömästi ja viiveettä.