Murupolku Etusivu Ammattilaiselle Lasten päivähoito Tyksilän päiväkoti Tyksilän päiväkoti Tyksilän päiväkoti tarjoaa lasten varhaiskasvatuspalvelua ensisijaisesti Tyksin työntekijöiden lapsille. Meillä toimii myös esiopetus ja esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus. Mikäli paikkoja jää, voimme ottaa hoitoon muitakin lapsia. Musiikkipainotteinen Tyksilän päiväkoti tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Toiminnassamme korostuu erityisesti musiikkikasvatus. Oppiminen tapahtuu toiminnallisesti ja leikinomaisesti rytmin, melodian ja improvisaation tukemana. Kerran viikossa tapahtuvat musiikkipedagogin ohjaamat musiikkileikkikouluhetket ja esiopetusikäisten soitinvalmennus kuuluvat päiväkodin toimintaan.Päiväkodissa toteutetaan paljon musiikillisia projekteja, jolloin tutustutaan eri soittimiin tai soitinryhmiin paremmin. Vierailemme isompien lasten kanssa myös erilaisissa musiikillisissa tapahtumissa ja tapahtumia järjestetään myös päiväkodissa. Tällöin myös pienemmät lapset pääsevät nauttimaan musiikillisista elämyksistä.Lapsen osallisuutta tuemme erityisesti tarjoamalla mahdollisuuksia ja välineitä musiikilliseen itseilmaisuun ja sitä kautta vuorovaikutustaitojen kehittymiseen ja myönteisen minäkuvan vahvistamiseen.Tyksilän päiväkoti on aloittanut toimintansa vuonna 1977 ja sitä ylläpitää Päiväkotiyhdistys Tyksilä ry.Päiväkodissa on neljä ryhmää:0–2-vuotiaat Kultasiivet2–3-vuotiaat Sinisiivet3–5-vuotiaat Hohtosiivet5–6-vuotiaat NopsasiivetEsiopetuslapset muodostavat oman ryhmänsä Nopsasiipien ryhmän sisällä ja toimivat osittain erikseen, osittain yhdessä muun ryhmän kanssa. Esiopetusikäisten määrä vaihtelee vuosittain. Päiväkoti on tällä toimintakaudella auki klo 6.30–17.00.Henkilökuntamme keväällä 2024päiväkodin johtajaviisi varhaiskasvatuksen opettajaa, joista kaksi on varhaiskasvatuksen erityisopettajaa (yksi varhaiskasvatuksen opettaja on perhevapaalla ja häntä sijaistaa luokanopettaja)kahdeksan lastenhoitajaamusiikkipedagogi osa-aikaisesti kerran viikossakeittäjäYhteystiedotOsoite:Vanha Littoistentie 26,20540 TurkuPäiväkodin aukioloaika:Ma–pe klo 6.30–17Sähköposti:[email protected]Puhelin:Suluissa numeron jälkeen on lyhytnumero Tyksistä soitettaessa.Johtaja: 02 313 1770 tai 050 303 9633 (31770)Kultasiivet: 050 304 1680 (37460)Sinisiivet: 050 304 1940 (37498)Hohtosiivet: 050 323 7449 (37510)Nopsasiivet: 050 304 2750 (37500)Keittiö: 050 304 0840 (37501) Tietosuojaseloste Päiväkotiyhdistys Tyksilä ry:n rekisteri- ja tietosuojaseloste (pdf 34.41 KB) (Linkki pois sivustolta, avautuu uuteen ikkunaan) Tulosta sivu