Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 5.5.2015 13.16

Etiikka on hoitotyön arkea

Avainsanat:

Tyksin Naistenklinikka on osallisena EU-rahoitteisessa monikansallisessa INEC-hankkeessa (INEC – Increasing Ethical Competence in Midwifery). Kolmivuotisen hankkeen tavoitteena on eettisen osaamisen kehittäminen ja tukeminen kätilötyössä, opiskelijaohjauksessa ja kätilökoulutuksessa.

Vuonna 2013 käynnistyneessä INEC-hankkeessa on mukana oppilaitoksia Suomesta, Virosta ja Sveitsistä sekä naistenklinikat Tallinnasta ja Turusta. INEC-hanketta koordinoi Turun ammattikorkeakoulu. Mukana ovat myös Tallinnan terveydenhuoltoalan oppilaitos ja Naistensairaala sekä Bernin ammattikorkeakoulu. Hanke päättyy 2016.

INEC-hankkeessa on nyt meneillään pilotointivaihe, jossa on sekä opiskelijoille että kätilöille erikseen ja yhteisesti suunnattuja osia. Esimerkiksi 5.5.2015 järjestetty Naistenklinikan etiikkailtapäivä oli osa henkilökunnalle ja opiskelijoille suunnattuja asiantuntijaluentoja.

Ylihoitaja Marjo Kauppilan ja projektisuunnittelija Irmeli Arsalon mukaan eettisen osaamisen kehittämiseen ja tukemiseen kätilötyössä ja -koulutuksessa on ollut tilausta. Vastaanotto kehitellyille toimintatavoille on ollut myönteistä.

Eettisiä ongelmia ei aina tunnisteta

INEC-hanke keskittyy kätilötyöhön, mutta eettiset kysymykset koskettavat kaikkia hoitotyössä toimivia. Vaikka eettiset ongelmat ovat arkipäivää, niitä ei aina välttämättä tunnisteta.

Eettiset lähtökohdat hoitotyössä ovat universaaleja ja kätilötyön eettiset periaatteet määrittävät käytännön toimintaa. Kätilön työssään kohtaamat eettiset haasteet voivat liittyä esimerkiksi raskauden ehkäisyyn tai keskeytykseen, synnytykseen tai keinoalkuiseen raskauteen.

– Yhteiskunnan muuttunut arvomaailma heijastuu nykypäivän kätilötyöhön. Siksi on tärkeää pitää yllä arvokeskustelua. INEC-hanke on mahdollistanut uusien menetelmien käytön henkilökunnan eettisen osaamisen tukemisessa pohtivat ylihoitaja Marjo Kauppila ja projektisuunnittelija Irmeli Arsalo.

Arkinen esimerkki eettisestä ongelmasta on vaikkapa potilaan yksityisyyden turvaaminen silloin, kun hänen asioistaan joudutaan keskustelemaan sairaalahuoneessa. Myös tulevan sairaalan suunnittelussa eettiset näkökulmat otetaan huomioon.