Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 5.1.2017 12.16

Influenssa talttuu hoidolla

Avainsanat:

Influenssaepidemia näyttää saavuttaneen huippunsa Varsinais-Suomessa. Tähän päivään mennessä sairaanhoitopiirissä on todettu 519 influenssatapausta. Sairastuneista vanhin on ollut 103-vuotias. Sairaanhoitopiirin sairaaloiden vuodeosastoilla on 5.1. hoidossa 1 lapsi ja 22 aikuista.

– Influenssan vuoksi sairaalahoitoa tarvitsevat ovat useimmiten henkilöitä, joiden perusterveys on heikompi esimerkiksi korkean iän tai keuhkosairauden vuoksi. Sairaalahoitoa voivat vaatia myös jälkitaudit, joita influenssakausi aina aiheuttaa, ylilääkäri Esa Rintala Tyksin sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksiköstä kertoo.

Sairaalahoidon tarve vaihtelee parista päivästä noin viikkoon, jonka jälkeen potilas siirretään tarvittaessa Tyksin lähisairaalaan tai terveyskeskuksen vuodeosastolle.

Sairaanhoitopiirin sairaaloissa on hoidettu 118 influenssaa varmistetusti sairastavaa potilasta tähän mennessä. Heistä 14 on ollut lapsia ja 104 aikuisia. Osalla näistä potilaista influenssa on ollut vain sivulöydös varsinaisen sairaalahoidon syyn ollessa toinen. Kaksi lapsista ja yksi aikuinen ovat tarvinneet tehohoitoa. Toistaiseksi influenssaan on kuollut Tyksissä yksi iäkäs potilas.

Korkea kuume oireena

Influenssaa epäiltäessä lääkäriin on syytä hakeutua, jos tauti on korkeakuumeinen, yleisvointi on huonompi kuin mihin on flunssassa tottunut tai oireet palaavat ensin lievityttyään. Jos sairastunut on lapsi, ikäihminen, raskaana tai terveydentila on alentunut sairauden vuoksi, lääkärissä on syytä käydä tavallista herkemmin ja riippumatta siitä, onko ottanut influenssarokotuksen syksyllä tai ei.

– Silloin kun oireet ovat lieviä tai helpottuvat kotihoidolla, eikä potilas kuulu riskiryhmiin, lääkehoitoa ei yleensä tarvita. Perusterveen ihmisen influenssa paranee tavallisesti noin viikon kotilevolla, Rintala sanoo.

Influenssa saadaan tarvittaessa varmistettua sekä Tyksin että lähisairaaloiden päivystyksissä. Sairaanhoitopiirin tutkimuskapasiteettia laajennettiin tämän kauden epidemian varalle. Kaikki sairaalan vuodeosastohoitoon joutuvat testataan.

– Saamme tuloksen PCR-geenimonistustestillä kaikkina vuorokauden aikoina, nopeimmillaan parissa tunnissa. Lisäksi käytössä on pikatestejä, joilla tulos saadaan nopeimmillaan vain 20 minuutissa, mutta niiden herkkyys on PCR-testejä huonompi, Rintala kertoo.

Rokotteen teho heikentynyt

Sairaanhoitopiirin influenssapotilaista 60 on varmistetusti ottanut rokotuksen.

– THL:n mukaan nyt kiertävä H3N2-virustyyppi on alkaneen talven aikana ehtinyt muuttua siten, että rokotteen aikaansaama immuunivaste ei enää ole yhtä osuva kuin influenssakauden alun virusten kohdalla. Viruksen muuntautuminen mutaatioiden kautta on sinänsä normaali ilmiö, minkä vuoksi rokotteen koostumusta muokataan vuosittain. WHO päätti nyt käytössä olevan rokotteen koostumuksesta viime helmikuussa, Rintala toteaa.

Soita päivystykseen

Influenssaepäilyssä ensisijainen hoitopaikka on oma terveysasema. Iltaisin ja viikonloppuisin sekä kiireellisissä tapauksissa hoitoon hakeudutaan lähimpään päivystävään sairaalaan.

­–Toivomme ihmisten ennen lähtöään soittavan päivystykseen, jolloin hoitaja voi antaa puhelimessa ohjeet. Numeromme on ajoittain ruuhkainen, mutta soitamme takaisin. Henkeä uhkaavissa oireissa on soitettava 112, ylilääkäri Teemu Elomaa sairaanhoitopiirin yhteispäivystyksestä sanoo.

Tyksin T-sairaalan yhteispäivystyksen numero 02 313 8800. Päivystyksen verkkosivuilla voi tutustua ohjeeseen: olenko päivystyspotilas.

Sairauslomaa tarvitsevien ruuhkaa on purettu Turun yhteispäivystyksessä siten, että hoitajat ovat kirjoittaneet sairauslomatodistuksia tavallisen kolmen vuorokauden sijasta viidelle vuorokaudelle. Vaikka influenssa on aiheuttanut paljon sairautta, Elomaalla on myös hyvää kerrottavaa.

– Influenssa ei tänä vaikuta olevan yhtä henkeä uhkaava kuin aikaisempina vuosina, hän sanoo.

Tutustu 5.1. julkaistuun raporttiin, jossa on mm. havainnollistavia kuvia epidemian kulusta:

VSSHP influenssaraportti 01-2017.pdf 

Lue sairaanhoitopiirin sivuilta lisää influessasta.