Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 17.11.2017 15.45

Influenssakausi käsillä Varsinais-Suomessa

Avainsanat:

Influenssaan sairastuneiden potilaiden määrä Varsinais-Suomessa on alkanut kasvaa. Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) alustavan arvion mukaan liikkeellä on virustyyppi, joka on edustettuna kauden influenssarokotteessa. Tautia vastaan ehtii hyvin suojautumaan ottamalla influenssarokote ajoissa – ja koko perheelle.

Hoitaja antaa rokotuksen potilaalle.

 Rokotteen suojan kehittyminen kestää kaksi viikkoa, joten rokotus kannattaa ottaa ajoissa. Kuva: Suvi Vainio.

Kauden ensimmäinen laboratoriovarmistettu A-influenssatapaus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella todettiin 10. lokakuuta otetusta näytteestä, ja koko lokakuun aikana todettiin yhteensä kolme tapausta. Marraskuun toisella viikolla sairastuneiden määrä alkoi kasvaa. Sen jälkeen influenssa on todettu 17 henkilöllä.

– Influenssakauden voidaan katsoa olevan käsillä, mutta varsinainen epidemia ei ole vielä alkanut,

tartuntatautien torjunnasta vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Sairaanhoitopiirin sairaaloissa on hoidettu toistaiseksi kolmea varmistettua A-influenssapotilasta aikuisten vuodeosastoilla.

– Aivan alustavat tiedot viittaavat siihen, että tänä kautena H3N2-tyypin A-influenssaviruksesta saattaa muodostua vallitseva virustyyppi. Tämä virustyyppi on edustettuna kauden influenssarokotteessa, jolloin rokote auttaa torjumaan tautia, Rintala sanoo.

Rokotus koko perheelle

Alkavaan influenssakauteen varautuu Rintalan mukaan parhaiten ottamalla rokotus koko perheelle. Maksuttomaan rokotteeseen ovat oikeutettuja alle 3-vuotiaat, yli 65-vuotiaat sekä pitkäaikaista tautia sairastavat sekä heidän lähipiirinsä.

– Influenssaa vastaan suojautumisessa pyritään huolehtimaan, että rokotesuojan saavat kaikkein helpoiten sairastuvat ihmiset. Tämän vuoksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksesta valtio maksaa rokotteen riskiryhmien lisäksi heidän lähipiireilleen. Perussairaalle ihmiselle ei kehity tarpeeksi suojaa rokotteesta, minkä vuoksi on tärkeää, että ihmiset, jotka asuvat tällaisen riskiryhmäläisen kanssa samassa taloudessa, suojautuvat rokotteella, hän sanoo.

Jos rokotusta ei ole tarjolla maksutta, sen voi ostaa itse apteekista lääkärin reseptillä tai käydä rokotuksessa yksityisellä lääkäriasemalla. Rokote on hyvä ottaa nyt, sillä sen suoja kehittyy kahdessa viikossa.

Rokote suojaa puoli vuotta

– Rokotteen suoja säilyy puoli vuotta, joten se suojaa varmasti yli influenssakauden, jos sen ottaa nyt.  Rokotteen antama suoja influenssaa vastaan vaihtelee 70:stä 90 prosenttiin, jos rokotevirukset ovat samaa tyyppiä kuin väestöön leviävät influenssavirukset. Iän myötä rokotteen teho heikkenee.

Riskiryhmiin kuuluvilla ja 65 vuotta täyttäneillä rokottamisen on osoitettu vähentävän influenssasta johtuvia sairaalahoitoja keskimäärin 40–70 prosenttia ja kuolleisuutta 50–70 prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Suomen julkiseen terveydenhoitoon hankkima rokote sisältää suojan kahta A- ja yhtä B-virustyyppiä vastaan. Yksityiset lääkäriasemat tarjoavat rokotetta, joka sisältää suojan kahta A- ja kahta B-virustyyppiä vastaan.

Myös perusterveen ihmisen kannattaa ottaa rokotus.

– Rokotetulla ihmisellä influenssa on yleensä lievempi ja toipuminen nopeampaa. Suojautuminen on järkevää, koska tauti on raju, siihen liittyy jälkitauteja ja vähintään viikon poissaolo töistä, Rintala sanoo.

Rajumpi kuin flunssa

Influenssan tunnusmerkkejä ovat nopeasti nouseva korkea kuume, kurkkukipu ja kokonaisvaltainen särky, mutta ei nuhaa.

Hoito-ohjeet ovat samat kuin tavalliseen nuhakuumeeseen. Lepo, runsas juominen ja kuumetta alentava särkylääke ovat parhaat hoitokeinot.

Antibiootit eivät auta influenssaan, mutta niitä voidaan tarvita jälkitautien hoitoon.

Influenssa:

  • Tulee joka talvi, tavallisimman alkuvuodesta.
  • Influenssaa vastaan on rokote. Rokote antaa paremman suojan työikäiselle kuin vanhukselle.
  • Myös käsien pesu ja desinfioivan käsihuuhteen käyttö estävät tartuntoja.
  • Oireet kestävät 5–7 päivää. 

Flunssa (nuhakuume):

  • Useita viruksia kiertämässä koko talven.
  • Paras suoja on käsien pesu ja desinfioivan käsihuuhteen käyttö.
  • Influenssarokotus ei estä flunssaan sairastumista.
  • Oireet kestävät 3–4 päivää.

​Lue lisää: Influenssa