Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 29.3.2022 16.48

Maskisuositus loppuu kaikilta peruskoululaisilta

Avainsanat:

Koronaepidemia on yhä voimissaan Varsinais-Suomessa, vaikka pientä merkkiä tapausmäärien laskusta on nähtävissä.

– Vielä emme kuitenkaan voi olla varmoja, että olisimme päässeet huipun yli, mutta näyttää siltä, ettei epidemialla ole tällä hetkellä voimaa kasvaa. Tästä tiedämme edemmän noin viikon kuluttua, kun näemme kehityksen suunnan pidemmällä aikavälillä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila sanoo.

Tällä hetkellä ilmaantuvuus on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin oman tilaston mukaan vähän laskenut ja on 1 916 tapausta edeltävien kahden viikon aikana 100 000 henkilöä kohden. Viime viikolla saavutettiin uusi ennätys, kun 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 henkilöä kohden nousi 1 964:ään.

Tutkittujen näytteiden positiivisuusprosentti on samoin kääntynyt pieneen laskuun ja on nyt 52 prosenttia, kun se kaksi viikkoa sitten oli 59.

Omikron 2 -variantin osuus kaikista tapauksista on nyt noin 80 prosenttia ja nousee vakaasti, omikron 1-variantin osuus puolestaan pienenee koko ajan.

Lasten ja alle 20-vuotiaiden nuorten tapausmäärät ovat viime viikkoina vähentyneet huolimatta siitä, että epidemia on voimistunut vanhemmissa ikäluokissa. Tästä johtuen Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti lieventää maskisuositusta niin, että tästä päivästä alkaen maskisuositus loppuu kaikilta 1.-9. luokkalaisilta peruskoululaisilta.

– Vaikka maskisuositus loppui maaliskuun aikana 1.-6.-luokkalaisilta, tapausmäärät ovat laskeneet tässä ikäryhmässä maaliskuun ajan, Marttila sanoo.

Samalla luovutaan maskisuosituksesta myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen työntekijöille sekä muille näissä työpaikoissa työskenteleville henkilöille.

– Henkilökunta voi kuitenkin halutessaan jatkaa maskin käyttöä työssään. Lisäksi henkilökunnan osalta voi olla tarve käyttää FFP2-tason hengityssuojainta yksilöllisten riskien perusteella, mikäli työterveyshuolto sitä suosittelee työntekijän sairauksien vuoksi, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Sairaalakuormitus on edelleen suurta

Yli 60-vuotiaiden tapausmäärät ovat Varsinais-Suomessa 2,5-kertaistuneet kuukauden aikana ja kyseessä on ikäryhmä, joka tarvitsee useimmin sairaalahoitoa koronan vuoksi.

– Tyksin sairaaloissa on tällä hetkellä 44 koronaviruspotilasta, joista alle viisi saa tehohoitoa. 60 vuotta täyttäneiden sairaalahoitoa tarvitsevien koronavirusinfektiopotilaiden määrä on viime viikkoina noussut, Harri Marttila sanoo.

Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla on noin 40 koronaviruspositiivista potilasta. Noin kolmanneksella heistä on joku muu syy osastohoitoon koronaviruksen ollessa lisälöydös. Maaliskuussa on toistaiseksi todettu 41 koronavirukseen liittyvää kuolemaa Varsinais-Suomessa.

– Tämä on suurin kuukausittainen määrä koko pandemian aikana, Marttila sanoo.