Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 21.9.2018 16.46

Munuaiskeskus avattiin alppitorvimusiikilla

Avainsanat:

Keskiviikkona 19.9. avattiin Munuaiskeskus A-sairaalan 7. kerrokseen. Munuaiskeskus yhdistää koulutushemodialyysin, sairaalahemodialyysin, vuodeosaston ja poliklinikat samaan tilaan. Aikaisemmin toiminta oli sijoitettu U-sairaalaan ja A-sairaalaan. Yhtenäiset tilat ovat kokonaan remontoitu, ilmastointia myöten.

– Tässä on tehty paljon työtä tämän eteen ja viimeiset puolitoista vuotta olemme tehneet toiminnan ja puitteiden suunnittelua ja tietysti henkilökuntien kesken olemme tehneet yhteistyötä, kun tässä yhdistettiin kaksi henkilökuntaa yhteen, sanoo osastonhoitaja Kirsi Hoskonen.

Markku Kolehmainen, Juha Vanhanen, Mikko Pietilä, Rauno Ratilainen, Ilkka Kantola ja Jarmo Oksi.

Kuvassa: Alppitorvisoittaja Markku Kolehmainen Turun kaupunginorkesterista esiintyi Munuaiskeskuksen avajaisissa. Oikealla puolella kuuntelevat vasemmalta Juha Vanhanen (Medans), johtajaylilääkäri Mikko Pietilä, Rauno Ratilainen (Fresenius Medical Care), toimialuejohtaja Ilkka Kantola ja ylilääkäri Jarmo Oksi.

Vähemmän potilaskuljetusta

Potilaiden kannalta yhteistoiminta on todella hyvä.

– Potilaiden ei tarvitse liikkua paikasta toiseen niin paljon kuin ovat aikaisemmin liikkuneet. Myös henkilökunnan kannalta on nyt suurempi mahdollisuus kiertää eri pisteissä ja laajentaa omaa osaamista, sanoo Hoskonen.

Myös ylilääkäri Kaj Metsärinne on iloinen, että nykyiset tilat ovat yhtenäiset.

– Aikaisemmin jouduttiin siirtämään potilasta eri paikkaan hänen saadakseen dialyysia. Nyt voimme antaa dialyysia käytävän toisessa päässä tai parhaassa tapauksessa jopa potilaan huoneessa, sanoo Metsärinne.

Kirsi Hoskonen ja Kaj Metsärinne

Kuvassa: Osastonhoitaja Kirsi Hoskonen ja ylilääkäri Kaj Metsärinne toivottivat kaikki tervetulleiksi juhlatilaisuuteen.

Kotidialyysi säästää miljoonia

Erikoislääkäri Niina Koivuviita kertoo, että kotidialyysillä (peritoneaalidialyysi ja kotihemodialyysi) sairaalan säästöt nousevat tämän hetkisillä potilasmäärillä jopa 2,5 miljoonaan euroon vuodessa verrattuna siihen, että kaikki potilaat hoidettaisiin sairaalassa.

– Noin 45 prosenttia dialyysipotilaistamme hoitaa itseään kotona. Vatsakalvodialyysipotilaat koulutetaan kotiin 1-2 viikossa. Kotihemodialyysikoulutukseen ja sen vaatimiin pieniin muutostöihin kotona menee aikaa hiukan enemmän, 1-2 kuukautta.

Se, että melkein puolet potilaista on kotona, on kansainvälisesti todella hieno tulos.

– Euroopan keskiverto on 15 prosenttia, sanoo Koivuviita.

Niina Koivuviita

Kuvassa: Erikoislääkäri Niina Koivuviita.

Laura Pirilä

Kuvassa: Ylilääkäri Laura Pirilä reumatologiasta onnitteli munuaiskeskusta hienoista uudistetuista tiloista.

 Juhlaväki käytävällä.

Kuvassa: Käytävä täyttyi juhlavieraista.

 

Teksti ja kuvat: Nadine Karell