Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 2.9.2021 13.16

Pohjoismaiset kliinisen mikrobiologian ja infektiotautien asiantuntijat koolla Turussa viikonlopun yli

Avainsanat:

Kliinisen mikrobiologian ja infektiotautien Pohjoismaiden suurin vuosittainen tieteellinen kokous järjestetään Turussa perjantaista 3.9. – maanantaihin 6.9.2021. Tilaisuus kokoaa noin 200 alan asiantuntijaa ja tutkijaa ajankohtaisten luentojen ja tieteellisten esitysten pariin Turun Logomoon. Alan ammattilaisten tapahtuman koronaturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.

Kokous alkaa perjantaina laajalla katsauksella ihmisen puolustusjärjestelmän toiminnasta COVID-19 -tautia vastaan. Ylilääkäri Hanna Nohynek THL:stä kertoo koronarokottamisen tilanteesta maailmanlaajuisesti. Päivän toisena aiheena ovat kirurgiset infektiot. Prof. Paulina Salminen Turun yliopistosta kertoo johtamastaan umpilisäkkeentulehdusta käsittelevästä tutkimussarjasta, jonka tulokset haastavat sata vuotta vanhan ajatuksen siitä, että kaikki tulehtuneet umpilisäkkeet vaatisivat leikkaushoidon. Lauantain ohjelmassa on antibioottiresistenssiä, lasten infektioita ja uusia teknologioita infektiotautien ehkäisyssä ja hoidossa, muun muassa prof. Mika Rämet Tampereen yliopistosta kertoo uusista rokoteteknologioista. Sunnuntaina keskustellaan ihmisen mikrobiston terveysvaikutuksista, jossa yhteydessä prof. Adrian Egli Baselista, Sveitsistä kertoo, milloin mikrobistodiagnostiikkaa saadaan kliiniseen potilaskäyttöön. Maanantaina kokous palaa uudelleen koronaviruksen äärelle ja katsoo tulevaisuuteen, mitä COVID-19 on opettanut meille tuleviin pandemioihin varautumiseksi. Lisää tietoja kokouksen ohjelmasta nettisivuilta. 

- Tavoitteenamme on järjestää mahdollisimman antoisa ja turvallinen kokous pitkän tauon jälkeen. Erityisesti haluamme antaa osallistujille mahdollisuuden kuulla ja pohtia myös aikaa koronan jälkeen. Odotamme innolla perjantaina alkavaa kokousta, sanoo kokouksen puheenjohtaja, professori Jaana Vuopio Turun yliopistosta.

Koronapandemiasta johtuen kokouksen järjestelyissä on kiinnitetty erityistä huomiota terveysturvallisuuteen. Tapahtuma toteutetaan voimassa olevia viranomaisen antamia terveysturvallisuusvaatimuksia noudattaen ja Turun kaupungin tartuntataudeista vastaavan viranomaisen hyväksynnällä. Tilaisuus järjestetään Logomon väljissä tiloissa, mikä mahdollistaa osallistujille kunnon turvavälit, ja myös kasvomaskien käyttöön sekä käsidesinfektioon panostetaan kokouksen aikana.

Viralliselta nimeltään Annual Meeting of the Nordic Society of Clinical Microbiology and Infectious Diseases (NSCMID) järjestetään vuorotellen eri Pohjoismaissa. Ensi kertaa NSCMID:n kokoukseen voi osallistua myös virtuaalisesti. Nyt kahden vuoden tauon jälkeen pidettävä kokous on yhdistyksen 37. vuosikokous.

Kokous on avoin ilmoittautuneille osallistujille.