Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 27.3.2018 16.45

Potilaita ennätyspaljon ja hoitoon ennätysnopeasti

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä tehtiin viime vuonna ensimmäistä kertaa yli miljoona avohoitokäyntiä. Sairaaloissa ja päivystysvastaanotoilla hoidettiin ennätykselliset 220 000 potilasta ja keskimääräiset hoitoon pääsyajat olivat Varsinais-Suomessa maamme lyhimmät. Avohoidon lisääntyminen liittyi osaltaan Tyksin lähisairaaloiden toiminnan kehittämiseen.

– Saamamme palautteen mukaan potilaat kokevat avohoitokäyntien sujuvan yleensä hyvin ja vastaavan niihin odotuksiin, joita käyntiin kohdistuu, sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä toteaa.

Erikoissairaanhoitoon pääsyn nopeutta mittava mediaaniluku oli THL:n seurannassa Varsinais-Suomessa maamme pienin kolmessa viimeaikaisessa mittauspisteessä. Vuoden 2016 lopussa ja 2017 elokuussa se oli 31 vuorokautta ja vuoden 2017 lopussa 29 vuorokautta. Vertailun pisin odotusaika viime vuoden lopussa oli Etelä-Savon mediaani, 48 vuorokautta.

Odotusajan mediaani on suuruusjärjestykseen asetettujen havaintojen keskimmäinen arvo. Mediaani kuvaa jakauman tyypillistä arvoa yleensä luotettavammin kuin keskiarvo. 

– Vaikka odotusajan mediaani on kansallisesti lyhyin, ei siihen voi vielä olla tyytyväinen. Kiireettömän hoidon odotusajoissa on liikaa erikoisalakohtaista vaihtelua ja kokonaisaikaa pitää vielä lyhentää, sairaalajohtaja Petri Virolainen sanoo.

Lähetejonoja pidentää potilaiden ikääntymisen lisäksi parantunut palvelutarjonta. Nyt on tarjolla monia sellaisia tutkimusmenetelmiä ja hoitoja, joita aiemmin ei ole ollut saatavilla.

Erityisesti sydän- ja syöpäsairauksien hoidot lisääntyivät

– Erityisesti sydän- ja syöpäpotilaiden määrät kasvoivat viime vuonna Tyksissä, mikä Virolaisen mukaan johtui kansallisesta linjauksesta operatiivisen toiminnan keskittämiseksi.

Päivystysuudistus ja erikoissairaanhoidon toimintojen kansallinen keskittäminen toivat Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille uusia velvoitteita ja tehtäviä. Lähisairaaloista siirrettiin leikkaustoimintaa Turkuun ja jonkin verran Saloonkin. Toisaalta lähisairaaloissa lisättiin polikliinista kirurgiaa, päiväsairaalatoimintaa ja muuta avohoitoa. 

Potilasmäärät kasvoivat sairaanhoitopiirissä 2,2 prosenttia edellisestä vuodesta. Lähetemäärät kasvoivat 6,4 prosenttia, jota osin selittää psykiatrisen erikoissairaanhoidon yhdistyminen.

– Muita yhtä selkeitä syitä lähetemäärän kasvulle ei ole löydetty. Kasvun taustalla on muun muassa parantunut palvelutarjonta, uudet hoidon indikaatiot ja alueellinen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon resurssipula, Virolainen kertoo.

Potilasmäärän kasvua pystyttiin kompensoimaan tehostamalla toimintaa, mikä näkyi muun muassa vähentyneenä vuodeosastohoitona.

Ennätysmääriä tutkimusprojekteja

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä oli viime vuonna käynnissä ennätykselliset 838 tieteellistä tutkimushanketta, 104 projektia edellistä vuotta enemmän. Uusia tutkimuslupia myönnettiin 330 kappaletta.

–Olemme rakentaneet ns. kliinisen tietoaltaan, jota kautta voidaan tehdä hyvää rekisteritutkimusta potilaskertomusaineistoilla. Tätä tietoa voidaan käyttää mm. uusien hoitojen kehittämisessä ja olemassa olevien hoitojen vaikuttavuuden arvioimisessa, sanoo tutkimusylilääkäri Päivi Rautava.

Tyksin erityisvastuualueen osuus valtion jakamasta tutkimusrahasta oli 17,5 prosenttia, joka on kansallisesti toiseksi suurin osuus. Ulkopuolisia tutkimusrahoitussopimuksia tehtiin myös eri yritysten, EU:n, Tekesin, Sitran Säätiöiden ja Suomen Akatemian kanssa. 

– Nyt uusia hoitoja kehitetään kiivaammin kuin koskaan ja vanhojen hoitojen vaikuttavuutta ja laatua analysoidaan, sanoo Rautava.

Sairaanhoitopiirin toimintaa koskevat tiedot on koottu toimintakertomukseen, jonka sairaanhoitopiirin hallitus päätti 27.3.2018 osaltaan hyväksyä. Toimintakertomus menee vielä valtuuston hyväksyttäväksi kesäkuussa.

 

Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote VSSHP:n hallituksen kokouksesta. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi