Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 5.11.2019 15.46

Psykiatrisen sairaalan laajuutta arvioidaan uudelleen

Avainsanat:

Kuntatalouden vaikean tilanteen takia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri joutuu tarkistamaan investointisuunnitelmansa todella kriittisesti. Sairaanhoitopiirin vs. johtaja Göran Honga esitti psykiatrian uudisrakennuksen kokonaisinvestoinniksi 60 miljoonaa euroa ja irtaimistolle 5 miljoonaa euroa. Piirin hallitus hyväksyi esityksen tänään 5.11.2019 kokouksessaan osana talousarvioesitystään. Tavoitteena on saada hankesuunnitelma ensi kesänä kokoontuvan kuntayhtymän valtuuston päätettäväksi.

– Psykiatrian uusien tilojen tarve sairaalan päivystyksen lähelle on suuri samalla, kun hajallaan olevia toimintoja pyritään samaan yhteen paikkaan. Hankesuunnittelun tuloksena paljastui että suunnitelma oli melkein kaksi kertaa suurempi kuin mitä asemakaava sallii, sanoo Honga.

Kuntien taloustilanne heikentynyt

Turun kaupungilla on alueen kaavallinen tarkastelu menossa myös joukkoliikenteen suunnitelmien osalta.

– Oli nähtävissä että kaavoitusprosessi veisi aikaa. Hankkeen suunnittelun aikana kuntien taloustilanne on heikentynyt ratkaisevasti, mikä on pakottanut sairaanhoitopiirin arvioimaan investointisuunnitelmien aikataulua ja kokoa. Psykiatrian uudisrakennukselle haluttiin kuitenkin antaa etusija talousarviossa, jotta välttämättömimmät muutokset saadaan tehtyä ja siksi päädyttiin asemakaavan mukaiseen maksimikokoon. Toivomme että valtuusto voisi hyväksyä hankkeen tässä muodossa jotta tilaratkaisuissa voidaan edetä, toteaa Honga.

– Tämä kertoo siis kuntatalouden poikkeuksellisen hankalasta tilanteesta ja on tietenkin kova isku koko Tyks Psykiatrian kannalta, sanoo toimialuejohtaja Jesper Ekelund.

Kaavamuutosta ei tarvita

Suunnittelulle on varattu miljoonaa euroa ensi vuodelle sekä kaksi miljoonaa euroa vuodelle 2021.

– Positiivista on, että tässä laajuudessa rakennus ei vaadi kaavamuutosta, vaan voidaan edetä suoraan hakemaan rakennuslupaa. Valmistuminen siis todennäköisesti aikaistuu, sanoo Ekelund.

Määrärahamuutos tarkoittaa, että noin puolet tarveselvityksen mukaisesta laajuudesta pystytään toteuttamaan. Hankesuunnitelman on tarkoitus valmistua toukokuussa 2020.

– Rakentaminen painottuu vuosille 2022 ja 2023. Tontin nykyinen rakennusoikeus riittää rakentamiseen, mutta ennen rakennusluvan hakemista haetaan poikkeamispäätös käyttötarkoituksen muutokseen Turun kaupungilta, sanoo rakentamisen hankejohtaja Timo Seppälä.

Tavoitteet pysyvät samoina

Suunnitteluryhmän, yhdessä psykiatrian johdon kanssa, täytyy nyt nopealla aikataululla tehdä ratkaisu siitä, mitkä toiminnot siirtyvät uudisrakennukseen, ja mitkä jäävät muihin tiloihin. Sairaalahankkeen projektipäällikkö Pekka Makkonen painottaa, että toiminnalliset tavoitteet suunnittelussa pysyvät ennallaan: yhteiskunnan palveluihin integroitu avoin ja helposti lähestyttävä sairaala, jossa avo- ja osastohoito muodostavat yhtenäisen hoitoprosessin.

– Hankesuunnittelu jatkuu laajassa yhteistyössä henkilökunnan sekä potilas- ja omaisjärjestöjen kanssa. Unelma uudesta psykiatrisesta sairaalasta elää, sanoo Makkonen.