Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 30.1.2015 12.16

Sairaanhoitopiirissä ennätysmäärä potilaita

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alustavat tilinpäätöstiedot ovat valmistuneet. Sairaanhoitopiirissä hoidettiin viime vuonna ennätykselliset, yli 207 000 eri potilasta. Hoidettujen eri potilaiden määrä kasvoi erityisesti Tyksissä mutta myös yhteispäivystyksen laajentuminen Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksessa kasvatti potilasmäärää. Vilkkaan toiminnan seurauksena asetetut tavoitteet ylitettiin reilusti.

– Palvelujen kysynnän voimakas kasvaminen on tietysti ongelmallista jäsenkunnillemme, jotka käytön perusteella maksavat kustannukset. Pystyimme kuitenkin alentamaan palvelujen hintoja jo lokakuussa, sillä aiempaa selvästi maltillisemman kustannusnousun ansioista toiminnan kasvu ei heijastunut kustannuksiin. Yli neljän prosentin toiminnan kasvusta huolimatta henkilöstökustannusten kasvu jää yhden prosentin tasolle, talousjohtaja Arja Pesonen kertoo.

– Uusi organisaatiomme ja toteutetut muutokset ovat jo tehostaneet toimintaamme, mikä näkyy vuoden 2014 tiedoissa, Pesonen toteaa tyytyväisenä.

Murhettakin tilinpäätökseen sisältyy, sillä potilasvakuutukseen liittyvän vastuuvelan kasvu nostaa toimintakustannuksia 6,6 miljoonalla eurolla. Tosin vielä joulukuussa se näytti nousevan yli 16 miljoonaan euroon.

– Taloudenpidon kannalta on harmillista, että potilasvakuutuksen kaltaiseen järjestelmään voidaan tehdä näin dramaattisia muutoksia kerralla ja lyhyessä ajassa. Pahimmalta skenaariolta kuitenkin vältyttiin, kun kirjanpitolautakunnan kuntajaosto ohjeisti uudelleen asian käsittelyä tilinpidossa, Pesonen kertoo.

Sairaanhoitopiiri toimitti tänään jäsenkunnilleen juuri valmistuneet tiedot vuoden 2014 jäsenkuntien palvelujen lopullisista kustannuksista. Kunnat ovat maksaneet ennakkosuunnitelman mukaisesti vuoden aikana palveluista ja tilinpäätöksen yhteydessä suoritetaan laskutuksen tasaus. Loppulaskennan perusteella sairaanhoitopiiri palauttaa kuntayhtymä tasolla jäsenkunnille noin miljoona euroa.

Sairaanhoitopiirin toiminnan tuotot ovat alustavien tietojen mukaan tilinpäätöksessä 692 miljoonaa euroa ja toimintakulut 643,8 miljoonaa euroa. Tilikaudelta kirjataan ylijäämää 7,9 milj. euroa.