Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 31.1.2019 15.46

Sairastuvasta lastenklinikkaan

Avainsanat:

Vuosisata lasten sairaanhoitoa Turussa

 

Vielä 1800-luvulla Suomessa kuten muuallakin synnyttiin, sairastettiin ja kuoltiin useimmiten ilman lääkäreiden tai sairaaloiden apua. Erityisesti lapsen kuolema katsottiin väistämättömäksi tapahtumaksi, johon oli tyynesti alistuttava.

Turun ensimmäinen vain lapsipotilaille tarkoitettu sairaala avasi ovensa 1919, jolloin Barnens väl – Lasten hyväksi -yhdistys avasi 15-paikkaisen sairastuvan. Turun lääninsairaala sai 1938 oman lastenosaston, joka toimi Kiinamyllynmäellä entisissä sisätautiosaston tiloissa. Vuonna 1968 lastenklinikka muutti vastavalmistuneisiin tiloihin U-sairaalaan.

Lasarettimuseo

Näyttely Sairastuvasta lastenklinikkaan – vuosisata lasten sairaanhoitoa Turussa kertoo lasten sairaanhoidon muutoksista. Vasta itsenäistyneessä Suomessa lapsikuolleisuus oli Pohjoismaiden suurin. Kuolleisuuden syitä olivat muun muassa kulkutaudit ja ripulit. Sairaat lapset hoidettiin kotona, vaikka kaikissa kodeissa ei ollut tarjota edes ravitsevaa ruokaa tai puhtautta.

Lastensairaalat tarjosivat puhtauden, ruoan ja levon lisäksi hoitoa. Vielä 1950-luvun puolivälin aikoihin oli tavallista, että lasten ripulit ja hengitystieinfektiot hoidettiin sairaalassa. Monissa sairauksissa hoitoajat olivat pitkiä – lapsi saattoi olla sairaalassa viikkoja näkemättä kertaakaan vanhempiaan.

Sairastuvasta lastenklinikkaan – vuosisata lasten sairaanhoitoa Turussa -näyttelyn avajaisia vietetään maanantaina 4.2.2019. Klo 14–18 museo on avoinna yleisölle.

 

Lisätiedot:

Museonhoitaja Satu Rantala, puh. 050 571 4030

Lasarettimuseo