Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.4.2014 16.44

Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 26.3.2013

Avainsanat:


 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi ja allekirjoitti osaltaan kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2012 kokouksessaan 26.3.2013. Asiakirja menee seuraavaksi tilintarkastajien tarkastettavaksi.

Hallitus merkitsi tiedokseen, että sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin viranhakijoista on päätetty kutsua soveltuvuusarviointiin Tyksin operatiivisen tulosryhmän johtaja, dosentti Timo Ali-Melkkilä sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian toimialan Helsingin klinikkaryhmän vs. johtaja, dosentti Samuli Saarni.

Viimeistä kokoustaan pitänyt nykymuotoinen hallitus ei halunnut antaa lupaa jatkaa valmistelua yö- ja viikonlopun aikaisen leikkaustoiminnan keskittämiseksi Turkuun ja Saloon sekä synnytysten ja lastenosaston toiminnan siirtämiseksi Salon aluesairaalasta Tyksiin. Keskustelun ja äänestyksen jälkeen esitys päätettiin jättää pöydälle.

Hallitus ei myöntynyt myöskään esityksenä olleeseen Halikon sairaala-alueen myyntiin, vaan palautti sen uuteen valmisteluun.

Sairaanhoitopiirin ja sen perustaman Länsirannikon työterveys Oy:n välisen liikkeenluovutussopimuksen hallitus päätti hyväksyä esityksen mukaisesti. Samalla se oikeutti sairaanhoitopiirin johtajan tekemään sopimukseen tarvittaessa teknisluontoisia muutoksia sekä hyväksymään sairaanhoitopiirin ja yhtiön välisen palvelusopimuksen esityslistalla selostettujen periaatteiden mukaisesti.

Muut esityslistalla olleet asiat hallitus päätti esitysten mukaisesti.

Lisäksi hallitus päätti kaksi asiaa kokouksessa pöydälle jaetulta lisälistalta.

Toinen lisälistalla ollut asia koski sairaanhoitopiirin omistaman ja Uudenkaupungin psykiatrian toimialueen hallitsemalla tontilla sijaitsevan 12 039 neliömetrin suuruisen määräalan myymistä Uudenkaupungin kaupungille. Kaupan ehtona oli, että Uusikaupunki vuokraa golf-kenttään rajoittuvan määräalan Vakka-Suomen Golf ry:lle, jolle kaupunki on jo vuokrannut muunkin osan golf-kenttää. Hallitus päätti esityksen mukaisesti myydä kyseisen määräalan 20 000 eurolla Uudellekaupungille.

Toisessa pöydälle jaetussa asiassa oli kyse osastonsihteerin vakanssin muuttaminen johdon sihteerin vakanssiksi Tyksin asiantuntijapalveluissa. Hallitus päätti tehdä vakanssin muutoksen esityksen mukaisesti. Muutos on lähes kustannusneutraali.


Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Pöytäkirja julkaistaan internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi/.