Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.4.2014 16.44

Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 5.3.2013

Avainsanat:


 

Potilaiden lähettäminen erikoissairaanhoitoon väheni

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin lääkärin lähetteellä tulevien potilaiden määrä on ensimmäistä kertaa vähentynyt. Vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan sairaanhoitopiiriin lähetettiin 150 077 potilasta vuonna 2012, kun vastaava luku oli 156 211 potilasta vuonna 2011. Vähennys oli 3,9 prosenttia.

Tätä ennen lähetteiden määrä on kasvanut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä joka vuosi ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Myös sairaaloiden sisäiset lähetteet sisältyvät lukuihin. Jos sairaaloiden sisäisiä lähetteitä ei huomioida, lähetteitä tuli 6,2 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Suurin osa, eli noin 78 100 lähetettä tuli terveyskeskuksista. Ne vähenivät lähes kahdeksan prosenttia. Yksityislääkärit lähettivät edellisvuoden tapaan noin 31 200 potilasta. Muualta sairaanhoitopiirin ulkopuolelta lähetettiin kymmenen prosenttia vähemmän eli noin 10 300 potilasta.

Tyksiin potilaita tuli lähetteellä 2,1 prosenttia ja Vakka-Suomen sairaalaan 1,8 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Loimaan aluesairaalassa ja psykiatriassa määrät pysyivät suunnilleen ennallaan. Toisaalta Salon aluesairaalaan potilaita lähetettiin 3,6 prosenttia ja Turunmaan sairaalaan peräti 8,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011.

Lähetteiden väheneminen selittyy pääosin Tyksin erikoissairaanhoidon ja Turun alueen perusterveydenhuollon päivystysten yhdistämisellä uuteen Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitokseen. Yhdistämisestä aiheutuneet potilasvirtojen muutokset vähensivät lähetteiden kokonaismäärää päivystystoiminnassa.

Vuonna 2011 Tyksin ensiapupoliklinikalle lähetettiin 18 023 erikoissairaanhoitoa tarvitsevaa päivystyspotilasta. Vuonna 2012 Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen kahteen päivystyspisteeseen lähetettiin enää 12 880 potilasta, vaikka siellä hoidetaan sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon päivystyspotilaat.

Kaikkiaan Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksessa kirjattiin viime vuonna noin 70 000 päivystyskäyntiä, mikä kertoo, että pääosa potilaista menee tai viedään päivystykseen ilman lähetettä.

Lähetteiden kokonaismäärä väheni myös ilman Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintaa, laskua oli silloin 0,7 prosenttia.

Muutoin sairaanhoitopiirin palvelutuotantoa kuvaavat luvut seuraavat aiempaa kehitystä: leikkaustoimenpiteet, hoitojaksot ja hoitopäivät vähenivät, avohoitokäynnit ja päiväkirurgiset toimenpiteet lisääntyivät.

Tilinpäätökseen sisältyviä toimintalukuja tarkasteltiin 5.3.2013 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksessa.

Tilinpäätös 18 miljoonaa miinukselle

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sai toiminnastaan tuottoja viime vuonna noin kuusi miljoonaa euroa budjetoitua enemmän, yhteensä 608 miljoonaa euroa. Sekään ei auttanut taloudenpidossa, sillä toimintaan kului rahaa lähes 29 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän.

Niinpä sairaanhoitopiirin tulos vuoden 2012 tilinpäätöksessä jäi noin 18 miljoonaa euroa suunniteltua heikommaksi. Tavoitteena oli tehdä 6,3 miljoonan euron alijäämä, mutta tulos painui 24,3 miljoonan euroa alijäämäiseksi.

Jäsenkunniltaan sairaanhoitopiiri sai 456,4 miljoonan tulot, joka oli nelisen miljoonaa suunniteltua vähemmän. Se oli kuitenkin 2,2, prosenttia enemmän kuin vuonna 2011.

Sairaanhoitopiiri kulutti toimintaansa yhteensä 597 miljoonaa euroa, joka oli noin 28 miljoonaa euroa eli viisi prosenttia edellistä vuotta enemmän. Jos palkkojen sopimuskorotusten ja hintojen nousun vaikutus eliminoidaan, saadaan toimintakulujen vertailukelpoiseksi reaalikasvuksi 1,5 prosenttia.

Hallituksen päätöksellä vuoden 2012 aikana toteutettujen säästötoimenpiteiden avulla voitiin kuluja vähentää runsaalla kolmella miljoonalla eurolla, kun tavoitteena oli 2,2, miljoonan säästövaikutus.

Toimintakulujen kasvu johtui osin ennakoimattomista tekijöistä. A-sairaalan tulipalon vaikutuksia korjailtiin vielä 1,4 miljoonalla. Muuttuneet lomaoikeusmääräykset kasvattivat ns. lomapalkkavelkaa 4,8 milj. euroa, jota ei ollut budjetissa. .

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toiminnan käynnistyminen lisäsi toimintakuluja 6,8 miljoonaa euroa.

Palveluja ostettiin 93 miljoonalla, mikä ylitti talousarvin 12,2, miljoonaa. Materiaalihankintoihin käytettiin 3,7 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän, yhteensä 126 miljoonaa.

Sairaanhoitopiirin hallitus merkitsi tiedokseen esitetyt talousarvion ylitykset ja poikkeamat vuodelta 2012. Hallituksen alaisten yksiköiden sitovat nettokulut ylittyivät 14,9 miljoonaa euroa, kun ylitysoikeus oli 14,1 miljoonaa. Turunmaan sairaalan liikelaitoksen sitovat nettokulut ylittyivät 229 582 euroa, kun ylitysoikeus oli 122 000 euroa. Hallituksen alaisten yksiköiden investointimenot ylittyivät kuusi miljoonaa euroa, kun ylitysoikeus oli kaksi miljoonaa.

Hallituksen alaisten yksiköiden tilikauden tulos jäi 15 miljoonaa euroa tavoitetuloksen alapuolelle, kun oikeus oli 11 miljoonan euron alitukseen. Tyks-Sapa-liikelaitoksen tulos jäi miljoona euroa tavoitetuloksesta. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen tulos jäi 2,2 miljoonaa euroa tavoitetuloksesta.

Ylitykset ja poikkeamat raportoidaan kesäkuussa kokoontuvalle kuntayhtymän valtuustolle toimintakertomuksen yhteydessä.

Sairaanhoitopiiri hakee muutosta Tapiolan korvauspäätökseen

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus hakee muutosta LähiTapiola Keskinäinen Vakuutus-yhtiön 25.1.2013 antamaan korvauspäätökseen, joka koskee Tyksin A-sairaalan syyskuussa 2011 sattuneen tulipalon vahinkojen korvaamista.

Vakuutusyhtiön päätökseen voi hakea muutosta käräjäoikeudesta. Riita-asiasta voidaan myös pyytää vakuutuslautakunnan lausunto. Muutoksenhakuaika on kolme vuotta päätöksen tiedoksisaannista. Hallitus valtuutti sairaanhoitopiirin johtajan päättämään tarkemmin, millä tavoin muutosta haetaan.

Sairaanhoitopiirin kokonaisvaatimus tulipalon aiheuttamista esine- ja keskeytysvahingoista oli hieman yli 17 miljoonaa euroa. LähiTapiola katsoo korvauspäätöksessään vakuutusehtojen mukaiseksi kokonaiskorvauksen määräksi noin 6,5 miljoonaa euroa.

Muut esillä olleet asiat hallitus päätti tai merkitsi tiedokseen esitysten mukaisesti.

 


Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Pöytäkirja on julkaistu internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi/.