Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.4.2014 16.45

Tiedote VSSHP:n yhteistoimintaneuvottelusta 13.9.2013

Avainsanat:


 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteistoimintaneuvottelukokouksessa 13.9.2013 tarkasteltiin väliaikatuloksia henkilöstölle suunnatusta kyselystä, jolla kartoitetaan työntekijöiden mahdollisuuksia ottaa säästösyistä vapaaehtoisesti palkatonta vapaata. Kysely oli lähetetty keskiviikkona sähköisesti 6012 työntekijälle joista 3058 oli vastannut perjantaiaamuun mennessä. Kyselyyn voi vastata maanantaiaamuun saakka. Väliraportti merkittiin tässä vaiheessa tiedoksi ja lopulliset tulokset saadaan maanantaina pidettävään yt-neuvottelukokoukseen.

Työnantajaosapuoli selosti vielä uudelleen edellisessä kokouksessa esittelemäänsä yt-neuvotteluesitystään lomautusten välttämiseksi ja tarkensi siinä aiemmin epäselviksi jääneitä kohtia. Työntekijäjärjestöjen edustajat ilmoittivat, etteivät ne voi hyväksyä esitystä.

Neuvotteluun osallistuivat kaikkien kuuden järjestön edustajat. Sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtonen toimi kokouksen puheenjohtajana

Seuraava yt-neuvottelukokous pidetään maanantaina 16.9.2013.