Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.4.2014 16.45

Tiedote yhteistoimintaneuvottelusta 11.9.2013

Avainsanat:

VSSHP:n työnantajaosapuoli esitti 11.9.2013 pidetyssä yt-neuvottelukokouksessa alustavan yt-esityksensä, mutta työntekijäjärjestöt eivät olleet valmiit sitä hyväksymään. Neuvotteluun osallistuivat kaikkien kuuden järjestön edustajat. Sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtonen toimi kokouksen puheenjohtajana

Kokouksessa sekä työnantajaa että työntekijöitä edustavat yt-neuvottelijat päättivät yksimielisesti kartoittaa VSSHP:n työntekijöiden valmiuksia käyttää palkattomia vapaita kuluvan vuoden aikana yleiskirjeessä lomautusten välttämiseksi vuonna 2013.

Kaikille VSSHP:n työntekijöille lähetettiin samana päivänä sähköinen kysely, johon pyydettiin vastauksia torstaihin 12.9. klo 24 mennessä. Lyhyt vastausaika johtuu siitä, että kyselyn tuloksia halutaan hyödyntää jo perjantaina 13.9. pidettävässä yt-neuvottelukokouksessa. Myös maanantaina 16.9. pidetään yt-neuvottelukokous.