Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 11.6.2019 16.46

Turunmaan sairaala yhdistetään Tyksiin

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto päätti 11.6.2019 hyväksyä esityksen Turunmaan sairaalan yhdistämisestä Turun yliopistollisen keskussairaalan osaksi. Päätös syntyi äänestyksen tuloksena äänin 412-24. Äänestykseen jouduttiin, kun Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Asian käsittelyn jälkeen RKP:n valtuustoryhmä jätti päätökseen liitettäväksi toimenpidealoitteen, jonka mukaan "toimintasäännön jatkovalmistelussa tulee määritellä, millä keinoin ruotsinkieliset erikoissairaanhoidon palvelut Turunmaan sairaalassa ja sairaanhoitopiirissä käytännössä varmistetaan vuodesta 2020 lukien".

Ilmakuva Turunmaan sairaalasta.

Yhdistäminen tarkoittaa käytännössä hallinnollisen rakenteen muutamista 1.1.2020 lukien siten, että Turunmaan sairaalan nykyinen asema sairaanhoitopiirin liikelaitoksena puretaan. Se liitetään osaksi Tyksin tulosaluetta samalla Yksi sairaala-mallilla kuin Loimaan, Salon ja Vakka-Suomen sairaalat vuonna 2015.

Turunmaan sairaalan hallintomallin muutoksessa on huomioitu lainsäädännölliset velvoitteet palvelujen tarjoamisesta yhdenvertaisesti kahdella kielellä. Hallintosäännön muutoksella tämä vastuu kirjataan aiemmasta poiketen sekä sairaanhoitopiirin hallituksen että Tyksin toimialueen vastuihin. Tällä hetkellä noin 90 prosenttia ruotsinkielisistä potilaista hoidetaan Tyksin nykyisillä toimialueilla ja päivystyksessä.

Jotta Turunmaan sairaala jatkaisi vahvasti ruotsinkielellä palvelevana yksikkönä, sinne muodostettaisiin muista lähisairaaloista poiketen erillinen vuodeosastohoidon ja avohoitopalvelujen yksikkö, jossa on oma henkilöstö ja muita yksikköjä tiukemmat kielitaitovaatimukset. Yksiköllä olisi oma koordinoiva ylihoitaja, joka toimisi yksikön hoitohenkilöstön ja hoitotyötä tukevan henkilöstön esimiehenä vastaten pitkälti myös rekrytoinneista. Potilashoidon vastuut ja lääkärihenkilöstö sen sijaan siirtyvät Tyksin toimialueille.

Leikkaustoiminta on jo vuoden alusta siirtynyt Tyksin toimialueille. Uutena toimintana on suunniteltu palliatiivisen hoidon keskuksen perustamista Turunmaan sairaalan tiloihin.

– Tyks tahtoo laajentaa palveluvalikoimaa Turunmaan sairaalassa ja toimialueet ovat sitoutuneet kehittämään palveluaan ruotsin kielellä. Tarkoitus on, että Turunmaan sairaalassa tuotetaan jatkossa useiden erikoisalojen vastaanottopalveluja sekä kuntouttavia vuodeosastopalveluja kahdella kielellä, sairaalajohtaja Petri Virolainen sanoo.

– On selvää, että suurin osa vaativasta erikoissairaanhoidosta ruotsin kielellä tuotetaan jatkossakin muualla kuin Turunmaan sairaalassa, ja tätä varten meidän tulee jatkaa ponnisteluja sen osalta, että voimme kehittyä ruotsinkielisissä palveluissa. Se tarkoittaa toimenpiteitä sen suhteen, että yhä suurempi osa sairaanhoitopiirin henkilöstöstä pystyy palvelemaan ruotsiksi neuvonta- ja hoitotilanteissa mutta myös panostusta ketterämpiin käännöspalveluihin ja esimerkiksi digitaalisten palvelujen kaksikielisyyttä, sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä toteaa.

– Turunmaan sairaalan vahvasti kaksikielinen miljöö tarjoaa puitteet, jossa yksittäiset työntekijämme voivat työkierron keinoin kehittää käytännön kielitaitoaan palvellakseen paremmin vakituisessa työpisteessään ruotsinkielistä väestöä, Setälä sanoo.

Turunmaan sairaalan hallinnollista muutosta on valmisteltu viime syksystä lähtien viranhaltijoiden muodostamassa työryhmässä ja luottamushenkilöistä muodostetussa poliittisessa ohjausryhmässä sekä kuntayhtymän hallituksessa. Valmistelun aikana on tehty kielellisten vaikutusten arviointi sekä kuntalaskutukseen kohdentuvien vaikutusten arviointi. Valmistelun tuloksena sairaanhoitopiirin hallitus päätti 21.5.2019, että se esittää valtuustolle Turunmaan sairaalan hallinnollista yhdistämistä Tyksiin.

– Kevään mittaan noussut ruotsinkielistä väestöä edustavien tahojen kritiikki muutosta kohtaan on luonnollisesti aiheuttanut vakavaa pohdintaa ja syventänyt muutoksen vaikutusten arviointia sairaanhoitopiirissä. Olemme silti vakuuttuneita siitä, että tämä muutos ja mahdollisuus sen kautta hyödyntää Tyksin resursseja ovat välttämättömiä, jotta Turunmaan sairaala ylipäätään voi jatkossakin palvella kahdella kielellä mahdollisimman montaa erikoissairaanhoidon asiakasta, Setälä sanoo.