Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 15.10.2015 13.16

Tyks erva Syöpäkeskus aloittaa toimintansa

Avainsanat:

Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit sekä Turun yliopisto ovat sopineet yhteisen syöpäkeskuksen toiminnan aloittamisesta. Tyks erva Syöpäkeskus -työnimellä aloittavan syöpäkeskuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa hoitoonpääsyajat ja syöpähoitojen laatu sekä koordinoida kaikkea syövän hoitoa ja tutkimusta kaikkien kolmen sairaanhoitopiirin alueella. 

Tyks erva Syöpäkeskuksen toiminta käynnistyy syksyn 2015 aikana. Alkuvaiheessa syöpäkeskus toimii verkostomaisella rakenteella. Toiminnan vakiinnuttua hallinnollisesti yhtenäinen syöpäkeskus voisi aloittaa toimintansa vuoden 2017 alusta lukien. Uusi syöpäkeskus on huippuosaamisyksikkö ja toimii osana kansallista syöpäkeskusta (Comprehensive Cancer Center Finland, FICAN). Lisäksi se on maan toiseksi suurin syövän tutkimuskeskus.

Kaikki mukana olevat sairaanhoitopiirit ovat sitoutuneet syövän hoidon erityisvastuualueen (erva) tasoiseen koordinointiin, kuten yhteisiin hoitoketjuihin, yhteiseen hoitoon pääsyn aikataulutukseen ja seurantaan, sekä yhteisiin hoidon laadun mittareihin ja seurantaan.

 – Vaikka syövän hoitotulokset ovat hyviä, syöpäpotilaan näkökulmasta haasteena ovat edelleen alueelliset erot hoitoon pääsyssä, syövän diagnosoinnin, hoitojen, kuntoutuksen ja saattohoidon saatavuudessa ja ennusteessa, sanoo Tyks erva Syöpäkeskuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Päivi Rautava. Uuden syöpäkeskuksen tavoitteena on se, että syöpään sairastunut ihminen on oikeassa paikassa oikeaan aikaan koko hoitopolkunsa ajan, eikä alueellisia eroja ole. 

Potilaslähtöisyys on yksi syöpäkeskuksen toiminnan kulmakivistä. Syöpäkeskukselle on perusteilla nettisivusto, jossa on tietoa yleisimpien syöpien hoitoketjuista, hoitoonpääsyajoista, tietoa eri syövistä sekä tutkimushankkeista, joihin potilaat voivat osallistua. Verkostomaisesti toimiva syöpäkeskus takaa myös hoitohenkilöstölle kaikissa yksiköissä pääsyn uusimpaan ja laadukkaimpaan tutkimus- ja hoitotietoon.

Diagnostiikka ja hoito vahvistuvat

Syöpäkeskus koordinoi kaikissa kolmessa sairaanhoitopiirissä tehtävää syövän tutkimusta ja opetusta, jotta tutkimustieto integroituisi mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti kliiniseen toimintaan myös kansallisesti.

Ensimmäisenä syöpäkeskus tarttuu kolmeen osaprojektiin, jotka tähtäävät eturauhassyövän diagnostiikan, paksusuolisyövän hoidon sekä lapsena ja nuorena syövän sairastaneiden myöhäisseurannan vahvistamiseen. Pilottina tehtävät osaprojektit on jo käynnistetty ja niiden odotetaan valmistuvan vuoden 2016 loppuun mennessä.

- Projektit kuvaavat käytännössä miten tutkimus ja opetus ovat integroituneena osaksi diagnostiikkaa, hoitoja ja seurantaa. Tavoitteena on se, että syöpään sairastunut potilas on oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Demonstraatioprojekteilla on suuri merkitys myös valtakunnallisesti, koska yhteisillä toimintatavoilla voidaan vähentää alueellisia eroja ja tukea potilaan valinnanvapautta, sanoo Rautava.

Syöpäkeskuksen merkittävimpiä haasteita on hoitoketjujen yhtenäistäminen. Vuoden 2016 loppuun mennessä sovitaan yhteisistä, valtakunnallisesti hyväksytyistä hoitoketjuista kaikkien kolmen sairaanhoitopiirin kesken.

Kansallista, koko Suomen syövän hoitoa koordinoivaa syöpäkeskusta valmistellaan parhaillaan yliopistosairaalojen resurssien puitteissa ja Tyks erva Syöpäkeskus on tässä valmistelutyössä aktiivisesti mukana. 

Lisätietoja:

Päivi Rautava, tutkimusylilääkäri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, paivi.rautava(a)tyks.fi, puh. 050 300 5846