Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 20.9.2022 16.44

Tyks jatkaa ilta- ja yötyökorvausten sekä hälytysrahan korotuksia loppuvuoden ajaksi

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) jatketaan ilta- ja yötyön korvausten korotuksia 18. joulukuuta 2022 saakka. Korotukset otettiin käyttöön kesäkuussa. Nyt niiden jatkamista pidetään välttämättömänä vakavan henkilöstöpulan vuoksi. Lisäksi koko loppuvuodeksi otetaan käyttöön tavallisesti kesällä, jouluna ja pääsiäisenä käytössä olevat korotetut hälytysrahat.

Päätöksillä halutaan osaltaan helpottaa potilaiden hoitoon pääsyä turvaamalla erikoissairaanhoidon palveluja.

Hoitoon pääsy on heikentynyt Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä kuluvan vuoden aikana. Syynä tähän on jatkohoitopaikkojen puute, pitkään heikentynyt henkilöstötilanne, koronapandemia sekä kevään ja kesän työmarkkinatilanne.

– Olemme valitettavasti entistä heikommassa tilanteessa. Hoitoon pääsy on heikentynyt poikkeuksellisen vaikeaksi eikä hoitotakuu kaikin osin toteudu Varsinais-Suomessa, sairaanhoitopiirin vt. johtaja Petri Virolainen sanoo.

Suurin syy vaikeaan tilanteeseen on siinä, että potilaille ei löydy jatkohoitopaikkoja. Myös alan pitkään jatkunut henkilöstöpula, työmarkkinatilanne sekä osaltaan edelleen myös koronapandemia heijastuvat tähän voimakkaasti. 

– Henkilöstöpula on vakava. Haluamme osaltamme osoittaa arvostusta tärkeää hoitotyötä kohtaan ja toivomme, että korotetut korvaukset voisivat lisätä kolmivuorotyön houkuttelevuutta Tyksissä, Virolainen sanoo.

Kesäkuussa käyttöön otettua korotusta jatketaan 18. joulukuuta asti

Toimintojen turvaamiseksi tehtiin Tyksissä kesän aikana useita järjestelyjä. Kokeilua on sovittu jatkettavaksi 18.12.2022 päättyvän työvuorolistan loppuun saakka, jolloin päätöksen vaikutus ei ulotu vuodenvaihteessa aloittavalle hyvinvointialueelle.

  • Iltatyökorvausta maksetaan korotettuna 15 prosentista 25 prosenttiin (korotus 66 %). Korotettu korvaus koskee kaikkia iltatyötä tekeviä. Iltatyöllä tarkoitetaan kello 18–22 tehtyä työtä.
  • Yötyökorvausta korotetaan 40 prosentista 60 prosenttiin (korotus 50 %). Yötyöllä tarkoitetaan kello 22–07 tehtyä työtä.
  • Korotettu korvaus koskee työaikamuotoja, joissa yötyökorvaus on tällä hetkellä 40 prosenttia.

Korotusten tavoitteena on ollut saada enemmän henkilöstöä kolmivuorotyöhön ja helpottaa sitä kautta ympärivuorokautisen toiminnan tilannetta. Kokeilu on koettu henkilöstön ja työnantajan yhteisissä keskusteluissa oikeudenmukaisena kannustimena ja tärkeänä toimintojen turvaamiseksi.

Kesä-elokuussa maksettiin lisäksi kertakorvausta vuosiloman siirtämisestä.

Myös hälytysrahoja maksetaan korotettuina loppuvuoden ajan 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on voimassa paikallisia sopimuksia hälytysrahoista. Ne koskevat kesäaikaa, joulua sekä pääsiäistä. Hoitoon pääsyn turvaamiseksi myös hälytysrahoja maksetaan poikkeuksellisesti korotettuina 1.9.-21.12.2022. Korvaukset koskevat koko henkilöstöä tilanteissa, joissa työntekijä hälytetään vapailta saapumaan työpaikalle. Korotettua hälytysrahaa on maksettu aiemmin myös koronapandemiaan liittyen. 

Lisäksi Tyks Akuutin lisäpalkkiojärjestelmää jatkettiin vuoden 2022 loppuun saakka. 

Henkilöstölle maksettavien lisien yhteenlaskettujen kustannusvaikutusten ei arvioida ylittävän 1,6 miljoonaa euroa tämän vuoden aikana.  


Aiheesta aiemmin:

Tyks korottaa ilta ja yötyön korvauksia kesän ajaksi.

Hoitoon pääsy uhkaa heiketä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä merkittävästi.