Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 5.2.2018 12.16

Tyks Loimaan sairaala täyttää 125 vuotta

Avainsanat:

 Ilmakuva Loimaan sairaalasta

Loimaan sairaala oli järjestyksessään neljäs kunnansairaala Suomen suuriruhtinaskunnassa, ja ensimmäinen kuntien yhteinen sairaala, kun se 5. helmikuuta 1893 aloitti toimintansa. Loimaan ja Alastaron kunnanisät tekivät helmikuussa 1892 kunnanlääkäri Kalle Braxin aloitteesta päätöksen sairaalan perustamisesta. Sen jälkeen suunnittelu ja toteutus etenivät nopeasti. Sairaalakiinteistö rakennettiin kolmessa kuukaudessa. Siinä oli 16 sairaansijaa, hoitohuone, keittiö, hoitajan asuinhuone, palvelijain asuinhuone ja pieniä aputiloja. Sairaalaa hoiti kunnanlääkäri ja hoitotyöstä tehtiin sopimus Helsingin diakonissalaitoksen kanssa. Aluksi sairaalassa oli yksi diakonissa hoitajana. Sopimus oli voimassa vuoteen 1933 asti.

Sairaalaa laajennettiin 1936, jolloin paikkaluku nousi kolmeenkymmeneen. Sairaala tuhoutui tulipalossa sotatalvena joulukuussa 1941, syttymissyy oli nokivalkea kovilla pakkasilla. Sairaala korjattiin ja se jatkoi 1943 toimintaansa 34-paikkaisena. 1950-luvun alkupuoliskolla sairaalaa rakennettiin voimakkaasti, myös talous- ja asuinrakennuksia. 1950-luvun lopussa sairaansijoja oli 130. Seuraavalla vuosikymmenellä rakennettiin edelleen lisää ja paikkaluku saavutti jo 180. Suurimmillaan sairaansijamäärä oli 212 sairaalan yhdeksännen rakennusvaiheen valmistuessa 1976.

Yli neljäkymmentä vuotta sairaalassa lääkäreinä toimivat kunnanlääkärit ja sittemmin kauppalanlääkäri. Ensimmäinen varsinainen sairaalalääkäri oli kirurgi, professori Eino Vuori, joka tuli Loimaalle 1939. Hänen jälkeensä Loimaan aluesairaalaa johtivat professori Esko Kaarsalo, lääkintöneuvos Erkki Jussila ja ylilääkärit Teemu Elomaa, Jari Välimäki ja Armi Vuori. 15-paikkainen sisätautiosasto tehtiin 1952 ja sen osastonlääkäriksi valittiin Ilmari Ruikka. Synnytysosasto avattiin kesän alussa 1954, jolloin sen ja naistentautiosaston lääkäriksi palkattiin Matti Takala. Näillä kolmella erikoisalalla oli sairaalassa vuodeosastoja.

Polikliinisiä palveluja tarjoavien erikoisalojen lukumäärä on lisääntynyt paljon vuosikymmenten myötä. Loimaan aluesairaalan kuntainliiton toiminta päättyi, kun se liitettiin 1991 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin. Loimaan aluesairaalan nimellä toiminta sairaalassa jatkui 2014 vuoden loppuun. Nyt Tyks Loimaan sairaala on osa yliopistosairaalaa. Sairaalassa toimii tällä hetkellä 50 erilaista lääkäri-, hoitaja- tai vastaavaa poliklinikkaa sekä Tyksin Loimaan laboratorio ja röntgen. Sairaalassa toimii myös kolme terveyskeskuksen osastoa, joista kahdella on myös Tyksin erikoissairaanhoidon paikkoja, yhteensä 20.

Sairaalan nykyinen ja entinen väki juhlii talonsa 125-vuotispäivää 5.2.2018, jolloin julkaistaan Loimaan sairaalan 125-vuotishistoriikki. Sairaalan historiaa ja tämän päivän toiminta esitellään vaikutusalueensa väestölle Loimaan Lehden mukana helmikuun puolivälissä jaettavassa liitteessä. Loimaan sairaalan 125-vuotishistoriikin laajin versio julkaistaan sairaanhoitopiirin verkkosivuilla myöhemmin helmi-maaliskuun aikana.

Teksti: Markus Laine, kirurgian apulaisylilääkäri, emeritus

Kuva: VSSHP