Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 11.2.2022 15.48

Tyks Majakkasairaala avautuu

Avainsanat:

Tyks Majakkasairaala avautuu

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyksin) Majakkasairaala on valmis ottamaan vastaan asiakkaita. Uuden sairaalan kävijämääräksi arvioidaan yli 100 000:a vuodessa.

Huoneen seinällä kaksi kettua, seinän edessä  värikkäitä istuimia.

Kuvassa korva-, nenä- ja kurkkusairauksien sekä foniatrian vastaanottojen odotustila.

Tyks Majakkasairaalan avautuu asiakkaille maanantaina 14. helmikuuta, jolloin pääosa muutoista on saatu valmiiksi. Kahden viikon ajan muuttoautot ovat ajaneet tiuhaan Tyksin mäellä. Yksiköitä U-sairaalan lisäksi on muuttanut myös esimerkiksi Dentalia-rakennuksesta.

– Majakkasairaala uudistaa monella tavalla toimintaamme. Erikoisalojemme yhteistyö paranee ja toimintamme tehostuuA, kun raskas kirurgia on keskitetty Majakkasairaalan ja T-sairaalaan, sairaalajohtaja Petri Virolainen kuvaa.

Lasten ja nuorten päivystys 2. kerroksessa sekä raskauspäivystys ja synnytysosasto 3. kerroksessa ovat jo toiminnassa. Ensimmäinen vauva Majakkasairaalassa syntyi muuttopäivänä 10.helmikuuta kello 11.24.

Huone, jossa potilasvuoden ja vauvan sänky, ovessa kuva kahdesta peurasta.

Kuvassa perheiden ja vastasyntyneiden osaston huone 8. kerroksessa. Huoneessa on lisäsänky tukihenkiölle.

– Olemme todella iloisia siitä, että meillä on nyt viihtyisät ja toimivat tilat perhekeskeisen hoidon toteuttamiseen. Naistentauti- ja syöpäpotilaidemme hoito sujuvoituu uusien tilojen myötä. Suunnittelussa huomioitu kriittisten toimintojen läheisyys lisää valmiuttamme erityistilanteiden hoitoon, naistenklinikan toimialuejohtaja Kaarin Mäkikallio sanoo.

Lasten ja nuorten vastaanotot ja osastot ovat myös jo muuttaneet. Esimerkiksi keskosvauvojen vaativat muutot saatiin turvallisesti tehtyä sairaaloita yhdistävien tunneleiden kautta. Kuljetukseen osallistui usean henkilön tiimi.

Lasten ja nuorten sairaalajaksolla perheen mukanaolo on tärkeä hoidon onnistumisen kannalta.

– Vanhempien läsnäoloon meillä on nyt erityisesti suunnitellut tilat. Kaikissa huoneissa on avattava vuode vanhemmalle. Pitkämatkalaisille vanhemmille on huoneita, joissa voi esimerkiksi tehdä töitä, toimialuejohtaja Heikki Lukkarinen kuvaa.

Heräämön kautta kotiin

Ensimmäisenä Majakkasairaalassa aloittivat toimintansa korva-, nenä- ja kurkkutautien sekä foniatrian vastaanotot 7. kerroksessa helmikuun alussa. Vastuualuejohtaja Ilpo Kinnusen mukaan Majakkasairaala parantaa merkittävästi erikoisalojen yhteistyötä pään alueen vaativissa vammoissa ja sairauksissa.

– Teemme paljon yhteistyötä suu- ja leukasairauksien asiantuntijoiden kanssa, jotka ovat Majakassa nyt naapurissamme. Lisäksi koko talon yhteinen leikkausosasto on käytössämme. Tilamme palvelevat hyvin myös polikliinista ja päiväkirurgiaa, joissa asiakas pääsee valvotun heräämötilan kautta kotiin yleensä samana päivänä, hän kuvaa.

Korvaklinikan kaikki vastaanotot, vuodeosasto, kuulokeskus sekä leikkaus- ja päiväkirurgian yksiköt päivystystä lukuunottamatta sijaitsevat lähellä toisiaan. Tämä helpottaa yksiköiden yhteistyötä ja on selkeämpää ja mukavampaa myös potilaalle. Korvapäivystys jatkaa edelleen T-sairaalassa Akuutin tiloissa.

 Majakkasairaalan asiakkaat ovat kaiken ikäisiä. Heitä ilahduttavat sairaalan tunnuseläimien värikkäät kuvat seinillä sekä taide, jota on esillä auloissa ja näköalasyvennyksissä.

U-sairaalaan jää toimintaa

U-sairaalassa muutot jatkuvat. Rakennuksen sisäinen muutto käynnistyy Majakkaan muuton jälkeen. Useita yksiköitä muuttaa ylemmistä kerroksista alaspäin. Toimintaan jäävät kerrokset yhdestä viiteen toistaiseksi.

– U-sairaala saadaan tyhjäksi vasta, kun olemme saaneet rakennettua lisää uutta tilaa. Seuraavaksi on suunnitteilla lisäsiipi T-sairaalaan. Sairaanhoitopiirin pitkän aikavälin tavoitteena on purkaa U-sairaala ja rakentaa tilalle uusi, Petri Virolainen kertoo.

U-sairaalaan jää vielä lasten ja nuorten klinikan sekä neurokeskuksen, esimerkiksi työlääketieteen, vastaanottoja.  Myös terapeuttien, psykologien ja sosiaalityöntekijöiden vastaanottoja jatkuu U-sairaalassa.

Sijainti: katso kartta

Odotustila, jossa värikkäitä tuoleja ja ja jakkaroita. Seinämaalauksessa leikkiviä hylkeitä.

Kuvassa lasten ja nuorten päivystyksen odotustila 2. kerroksessa.

Puhelinnumerot: muuttaneiden yksiköiden puhelinnumerot ovat säilyneet samoina.

Faktaa:

Rakennukseen sijoittuvat

  • lasten ja nuorten sairauksien hoito
  • naistentautien ja synnytysten hoito
  • korva-, nenä- ja kurkkusairauksien hoito
  • suu- ja leukasairauksien hoito
  • kuvantaminen 

Yli 100 000 asiakasta vuodessa

  • 90 000 vastaanottokäyntiä
  • 15 000 osastohoitojaksoa
  • 10 000 leikkaussalitoimenpidettä
  • 4 000 synnytystä (4 200 vuonna 2021)
  • Yli 1 100 työntekijää

Teksti: Suvi VainioKuvat: Mikael Soininen