Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 6.3.2019 12.16

Tyks Neuron asiantuntijoita tavattavissa Loimaalla ja Raisiossa Aivoviikolla

Avainsanat:

Tyks Neuro järjestää Aivoviikon tapahtuman Loimaan Prismassa torstaina 14.3. ja kauppakeskus Myllyssä Raisiossa perjantaina 15.3. Tyks Neuron ammattilaisia on tavattavissa klo 12–15.30 yhdessä neurologisten potilasjärjestöjen edustajien kanssa.

Anna Östberg, Ilkka Saarenpää, Susanna Roine ja Janne Lahdesmäki.

Viime vuonna Tyksin neurotoimialueen tempauksessa esiintyivät Anna Östberg (vas.), erikoistuva lääkäri Ilkka Saarenpää sekä erikoislääkärit Susanna Roine ja Janne Lahdesmäki.

Yleisöllä on mahdollisuus muun muassa harjoitella sydämen eteisvärinän tunnistamista niin sanotun pulssikäden avulla ja nähdä havaintoesitys polkupyöräkypärän käytön hyödyistä.

Myllyn tapahtumassa on tarjolla myös Tyks Neuron erikoislääkäreiden sekä muiden asiantuntijoiden haastatteluja. Lisäksi on mahdollisuus oman verenpaineen mittauttamiseen, monenlaista toimintaa muistin virkistämiseksi sekä mahdollisuus osallistua virtuaalilasien kautta konserttiin.

Asiaa aivoista kuullaan Turussa torstaina 14. maaliskuuta, kun Tyks tutkii ja hoitaa -yleisöluentosarjan teemana on aivoterveys. Yleisöluento pidetään Tyksin T-sairaalassa kello 18.

Viikolla 11 vietetään kansainvälistä Aivoviikkoa, jonka tarkoituksena on antaa väestölle uusinta tietoa aivoterveydestä. Neurologiset vammaisjärjestöt (NV) järjestävät erilaisia aivoterveyttä edistäviä tapahtumia ympäri Suomea. Tyks Neuro järjestää nyt kolmatta kertaa Aivoviikon tapahtuman.

Vielä ehtii ilmoittautua koulutuksiin

Tyks Neuron Aivoviikon ohjelmassa on alueellista koulutusta terveydenhuollon ammattilaisille maanantai-iltapäivänä 11.3., tiistaina 12.3. koko päivän sekä keskiviikkona 13.3. iltapäivällä. Maanantain aiheena on mun muassa sekavan ja levottoman potilaan hoito ja tiistaina keskitytään aivokasvainpotilaan hoitoon. Keskiviikon koulutus järjestetään yhteistyössä MS-hoitajat ry:n ja Rochen kanssa. Koulutukset pidetään Tyksin T-sairaalassa Johan Haartman –salissa. Terveydenhuollon ammattilaiset voivat ilmoittautua alueellisiin koulutuksiin VSSHP:n koulutuskalenterin kautta (vielä ehtii ilmoittautua).

Yhteistyökumppanit:

Aivoliitto ry

Aivovammaliitto

Ehkäisevä päihdetyö EHYT

Auria Biopankki

Kaskenmäen kotikonsertit, musiikkitutkimus & Musical Healing 360 Livestream -konsertit sairaaloihin ©