Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.4.2014 16.45

Tyks osallistuu eurooppalaiseen aivovammojen suurhankkeeseen (julk.11.10.2013)

Avainsanat:

Julkaistu 11.10.2013

Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks) osallistuu 38 tutkimuskeskuksen ja yli 60 sairaalan kanssa suureen aivovammojen tutkimushankkeeseen, jossa kerätään yksityiskohtainen tutkimusaineisto yli 5 000 potilaasta ja sen lisäksi suppeampaa tietoa yli 20 000 potilaasta.

Tyks on ainoana Pohjoismaisena kliinisenä keskuksena mukana hankkeen johdossa ja vastaa yhdestä hankkeen 22 osaprojektista. 

Belgian Antwerpenissä pidetään 11.–12. 10. 2013 hankkeen virallinen aloituskokous, johon osallistuu yli 80 asiantuntijaa Euroopasta, Kiinasta, Yhdysvalloista ja Australiasta.  

– Meidän vastuullamme on aivovammojen hoitoketjujen tutkimus, kertoo Turun tutkimuskeskuksen johtaja, ylilääkäri Olli Tenovuo.  

– Emme tiedä juuri lainkaan, mitkä seikat määräävät aivovammapotilaiden kulkua terveydenhuollon hoitojärjestelmissä ja miten esimerkiksi erilaisiin saumakohtiin liittyvät viiveet ja ratkaisut vaikuttavat potilaan lopulliseen ennusteeseen.  

Turun johtamaan osaprojektiin osallistuu tutkimuskeskuksia Englannista, Ranskasta, Norjasta ja Slovakiasta sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Suomesta.

– Osaprojektimme rahoitus on hieman yli 700 000 euroa ja koko hankkeen kesto on viisi vuotta. Tämä on ylivoimaisesti suurin ja merkittävin ponnistus, mitä aivovammalääketieteessä on tehty. Toivon, että tämä vie monin tavoin eteenpäin tätä pitkään laiminlyötyä lääketieteen osa-aluetta, Tenovuo toteaa. 

Tenovuon mukaan WHO arvioi, että tapaturmissa syntyvät aivovammat nousevat jo lähivuosina maailman kolmanneksi merkittävimmäksi terveysongelmaksi. Aivovammoja syntyy mm. liikenneonnettomuuksissa, putoamis- ja kaatumistapaturmissa sekä väkivallan seurauksena. Ne ovat nuorten aikuisten yleisin kuolinsyy ja aiheuttavat Euroopassa arviolta yli 200 miljardin euron vuosittaiset kustannukset.  

Tapaturmaisten aivovammojen ennuste ei ole juurikaan muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana huolimatta lääketieteen monista edistysaskeleista. 

– Hoitoja voidaan toteuttaa hyvin monilla tavoilla, eikä aivovammoja ymmärretä ja tunneta vielä läheskään tarpeeksi. Lähes kaikista käytössä olevista hoitomuodoista puuttuu vahva tieteellinen näyttö. Ennusteeseen ja hoitoon liittyvän epävarmuuden hyväksyminen voi olla omaisille vaikeaa, etenkin kun vammautuneet ovat usein nuoria, Tenovuo kertoo. 

Nyt käynnistynyt kansainvälinen suurhanke, CENTER-TBI (Collaborative European NeuroTrauma Effectiveness Research), on syntynyt EU:n komission, USA:n terveysinstituutin sekä Kanadan ja Australian terveysviranomaisten yhteistyönä. Se pyrkii selvittämään aivovammoihin liittyviä ongelmia hoitojen osuvuuden ja vammojen ennusteen parantamiseksi.  

Hankkeen eurooppalainen osuus käynnistyy ensimmäisenä ja EU rahoittaa hanketta 30 miljoonalla eurolla. Hanketta johtavat Antwerpenin yliopistosairaala Belgiasta ja Cambridgen yliopisto Englannista.

Tiedotteesta on korjattu virheellinen Valtion teknillinen tutkimuskeskus oikeaan muotoon Teknologian tutkimuskeskus VTT.