Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 20.9.2018 16.46

Tyks Psykiatrian potilaat saavat apua tupakoinnin lopettamiseen

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Tyks Psykiatria on mukana sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnallisessa MITU-kärkihankkeessa 2017–2018, jonka myötä halutaan tehostaa mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien tupakkavieroitustyötä.

Tupakkatuotteiden käyttö on mielenterveys- ja päihdepotilaille muuta väestöä yleisempää ja se on usein yhteydessä suureen somaattiseen sairastavuuteen ja häiritsee muun muassa lääkehoitoa.

– Vallalla on hyvin usein vääränlainen käsitys, että tupakointi on toissijainen ongelma psyykkisen sairauden rinnalla, sanoo aluetyöntekijä ja sairaanhoitaja Tiina Lehtonen Salon psykoosityöryhmästä. Siksi tupakoinnin puheeksi ottaminen ja savuttomuuteen tukeminen on mielenterveys- ja päihdepotilaille erityisen tärkeää.

Tiina Lehtonen
Kuvassa: Tiina Lehtonen.

Lehtonen kertoo, että kun mielenterveyspotilaat polttavat paljon tupakkaa, niin usein unohtuu myös syöminen, vuorokausirytmi häiriintyy ja unikin kärsii. Tupakointi häiritsee lääkkeiden imeytymistä ja häiritsee myös muuta aineenvaihduntaa.

– Kun mielenterveyspotilaat eivät jaksa hoitaa itseään, niin he eivät jaksa myöskään miettiä terveydenedistämistä omalta kohdaltaan. Sen takia meidän hoitotyöntekijöiden täytyy aktivoitua siihen enemmän, sanoo Lehtonen.

Tyks Psykiatria keskittyy ensi viikolla (viikko 39) kiinnittämään huomiota tupakoinnin puheeksi ottamiseen ja tiedon jakamiseen sekä antamaan henkilökohtaista opastusta esimerkiksi nikotiinivieroitusvalmisteista. Uusien toimintamallien myötä on hankittu muun muassa häkämittareita. Mittaustulos näyttää tupakoivan veren häkäpitoisuuden veressä. Lisäksi viikon aikana on tarkoitus vahvistaa savuttomuuden hyviä hetkiä.

– Häkämittari on todella hyvin motivoiva asia. Mittari näyttää keuhkojen tilanteen numeraalisena ja meillä ihmisillä, kun on sisäänrakennettu kilpailuvietti, niin se voi toimia kannustimena. Potilaat haluavat pienempiä lukemia ja niitä saa vain vähentämällä tupakointia, sanoo Lehtonen.

Ensiviikolla tempaukseen osallistuu Tyks Psykiatrian sairaalat ja avohoito. Viikon aikana tavoitteena on kohdata ja keskustella mahdollisimman monen potilaan kanssa tupakoinnista ja tukea lopettamista monipuolisesti. Tupakoimattomuuden tukemisesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että mielenterveys- ja päihdepotilailla on yhtäläinen oikeus saada tukea tupakoimattomuuteen.  

Savuttomuustyöryhmä jalkauttaa MITU-hanketta ohjaustyöryhmänä ja aluetyöntekijä Tiina Lehtonen on viestinviejänä hankkeessa. Projektin johtajana toimii ylihoitaja Maria Oksanen-Mäkelä ja sen lisäksi hallinnollinen osastonhoitaja Mia Blomqvist työskentelee hankkeessa. MITU-kirjaimet edustaa sanoja "Minun tulevaisuus".

 

Teksti ja kuva: Nadine Karell