Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 5.2.2021 15.47

Tyksiin kaihileikkaukseen pääsy nopeutunut

Avainsanat:

Kaihileikkaukseen pääsyä Turun yliopistolliseen sairaalaan (Tyksiin) on saatu nopeutettua. Lisää aikoja on saatu Tyks Salon sairaalasta, jossa leikkaukset alkoivat syksyllä. Tyksin silmäklinikka aikoo kiriä koronan vuoksi venähtänyttä odotusaikaa lyhyemmäksi vielä lisää kevään aikana.

Potilasta leikkaamassa kaihikirurgi Riikka Törnblom. Häntä avustaa leikkaussalihoitaja Jemina Silvola.

Kuvassa Tyksin silmäklinikalla potilasta leikkaamassa kaihikirurgi Riikka Törnblom. Häntä avustaa leikkaussalihoitaja Jemina Silvola.

Koronaviruspandemiaan varautumisen vuoksi harmaakaihileikkauksia jouduttiin siirtämään ja perumaan viime keväänä. Tämä kasvatti hoitoon pääsyä kaihileikkaukseen pahimmillaan yhdeksään kuukauteen. Leikkaukset aloitettiin tehostettuina kesällä.

– Kevään ja kesän aikana teimme muutoksia hoitoprosessiimme. Saimme syksyn aikana kirittyä aikataulua niin, että kaihileikkaukseen pääsyä joutuu odottelemaan keskimäärin noin neljä kuukautta. Pisimmilläänkin odotusaika on enää noin viisi kuukautta, vastuualuejohtaja Ulpu Salmi kertoo.

Tyksissä on lisäksi valmius nopeaan hoitoon pääsyyn, jos potilasta esimerkiksi uhkaa sokeutuminen. Myös työikäinen saa ajan nopeammin.

Turku, Salo ja Turunmaa leikkaavat kaihia

Toiminnan lisäys oli suunnitteilla jo ennen koronaviruspandemian tuloa. Kaihileikkausten aloitus Salon sairaalassa toteutui sopivasti syksyllä.

– Aloitimme kaihileikkaukset kolmena päivänä viikossa Salossa, jossa käy leikkaamassa kantasairaalan kaksi kokenutta kirurgia. Leikkaustoiminta lähti nopeasti ja sujuvasti käyntiin ja auttoi jonon purkamisessa.

Todennäköisesti kevään aikana tämä tulee entisestään lyhentymään, Salmi arvioi.

Tyksin Kantasairaalan ja Salon sairaalan lisäksi kaihia leikataan Turunmaan sairaalassa. Nykyisin leikkaukseen tullaan suoraan, eikä enää esitutkimukseen.

– Sen ansiosta leikkaukseen tulo on nyt nopeampaa ja turvallisempaa. Silloin tällöin vapautuu nopeita peruutuspaikkoja, jos ajan varanneella potilaalla ilmenee este, Salmi kertoo.

Koronasta huolimatta leikkauksia tehdään täydellä teholla. Asiakkaiden oireettomuus ja matkustamattomuus tarkistetaan huolellisesti ennen hoidon aloitusta.

Kaihin esiintyminen lisääntyy Suomessa koko ajan. Suurin osa Tyksin kaihiasiakkaista on yli 60-vuotiaita. Silmäklinikka leikkasi viime vuonna lähes 6000 harmaakaihisilmää. Määrän arvioidaan kasvavan noin 200:lla vuosittain.

Teksti: Suvi Vaino

Kuva: Nadine Karell