Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 21.2.2022 15.48

Tyksin psykiatrisen sairaalan rakentaminen alkoi

Avainsanat:

Tyksin psykiatrisen sairaalan rakentaminen alkoi

Uuden psykiatrisen sairaalan rakentaminen alkoi Turun yliopistollisen keskussairaalaan (Tyksin) viereisellä tontilla. Uusi rakennus merkitsee tähän mennessä suurinta muutosta psykiatrisessa hoidossa.

Kuusikerroksinen tasakattoinen rakennus, jossa paljon ikkunoita.

Kuvassa sairaalan ykkösvaiheen havainnekuva Joukahaisenkadun puolelta.

Kaivuutyöt Tyksin uuden psykiatrisen sairaalan perustuksia varten alkoivat tammikuussa. Kiinamyllynkadun ja Lemminkäisenkadun rajaamalle tontille alkaa nousta rakennuksen ensimmäinen vaihe.

– Ensimmäisenä rakennetaan kuusikerroksinen rakennus kaavaan haetulla poikkeusluvalla. Samalla neuvottelemme Turun kaupungin kanssa kaavamuutoksesta, joka on edellytyksenä toisen vaiheen rakentamiselle. Rinnan ensimmäisen vaiheen rakentamisen kanssa teemme suunnitelmat valmiiksi toiseen vaiheeseen, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kiinteistöjohtaja Timo Seppälä kertoo.

Tyksin psykiatrialle uusi rakennus merkitsee suurta muutosta. Samanlainen muutos on meneillään muuallakin Suomessa. Monissa meneillään olevissa hankkeissa halutaan syrjäisistä "metsäsairaaloista" eroon.

Kaukana Seilin saaresta

– Meillä Turussa on Suomen paras tontti. Keskeinen sijaintimme vähentää mielen sairauksiin liittyviä ennakkoluuloja. Olemme niin kaukana Seilin saaresta kuin vain mahdollista, projektipäällikkö Pekka Makkonen sanoo.

Sairaalan toiminnan suunnittelu on jo valmiina ensimmäisen, reilun kahden vuoden päästä valmistuvan rakennuksen osalta. Psykiatrinen vuodeosastohoito ja avohoito tullaan sijoittamaan sairaalaan yhtenäiseksi palvelujärjestelmäksi.

– Psykiatria tulee käymään suurimman muutoksen, mitä koskaan on tehty. Uudistus koskee avo- ja osastohoitoa sekä omaisten ja järjestöjen läsnä oloa sairaalan toiminnassa, Makkonen kertoo.

Rakennuksen pääsuunnittelusta vastaavat arkkitehtitoimistot Kontukoski, Tähti-Set ja Raami Arkkitehdit. Parhaillaan tehdään sisustussuunnittelua.

– Olen ylpeä suunnittelun lähtökohdasta, jossa visiona on, että parhaan huoneen parvekkeella ja oman hoitajan saa vaikeimmin oireileva potilas, Makkonen sanoo.

Uusi sairaala on osastopainotteinen, vuodepaikkoja on yhteensä 112. Henkilöstöä muuttaa ensi vaiheessa puolet, noin 450 työntekijää, psykiatrian toimialueen henkilömäärästä.

Avara tila, jossa keinu, istutuksia ja katosta siivilöityvä valo.

Osaston rakenteessa ovat uutta esimerkiksi monikäyttöiset aistihuoneet, jotka tarjoavat rauhoittumisen ja virkistymisen hetken potilaalle tai työntekijälle. Rakennus kätkee sisäänsä myös valoisat ja turvalliset katto- ja sisäpihat (kuvassa) ja sekä kentän pallotteluun.

Ensimmäiseen kerrokseen muuttavan akuuttipsykiatrian vastaanottohuoneet on suunniteltu myös perheiden tarpeisiin sekä etävastaanottoihin. Samaan kerrokseen tulee myös tila, jonne potilas voi jäädä seurantaan.

Rakennus alkaa nousta kesällä

Kaivuu- ja louhintatyöt sisältävä perustusurakka valmistuu uudisrakennuksen osalta toukokuussa. Maaliskuussa aletaan kaivaa tunnelia Kiinamyllynkadun alitse. Tunnelin kaivuutyö katkaisee Kiinamyllykadun liikenteeltä. Uusi psykiatrinen sairaala liitetään tunnelilla sairaala-alueen tunneliverkostoon.

Huhtikuun aikana valitaan hankkeen projektijohtourakoitsija. Rakennus alkaa nousta näkyville kesäkuussa.

– Sisällytämme urakoitsijan sopimukseen option toisen vaiheen rakentamisesta. Siten meillä on valmius rakentamiseen, kun kaavapäätös ja rahoitus valmistuvat, arviolta vuoden vaihteessa, Timo Seppälä uskoo.

Tyksin psykiatrisen sairaalan ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua kesän 2024 alussa. Toisen vaiheen investoinnista päättänee hyvinvointialue.


Teksti: Suvi Vainio

Kuvat: VSSHP/ arkkitehtitoimistot Kontukoski, Tähti-Set ja Raami Arkkitehdit.