Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 12.6.2018 16.46

Tyksin T3-sairaalalle muurattiin peruskivi

Avainsanat:

Turun yliopistollisen keskussairaalan alueelle rakennettava uusi T3-sairaala jatkaa Tyksin mäelle rakentamisen perinnettä, joka on vuodesta 1881 alkaen koonnut yhteen sijaintiin lääketieteen ja sairaanhoidon huippuosaamisen sekä alan koulutuksen tiloja.

– Nyt on vihdoin vuorossa uusi sairaala lapsille, kun yli 50 vuotta on kulunut U-sairaalan käyttöönotosta. Samalla elämän alku, synnytys, naistentautien sekä monien pään ja kaulan alueen sairauksien hoito saavat nykyisten ja tulevaisuuden vaatimusten mukaiset tilat. T3 on terveellinen, turvallinen ja toimiva sairaala, mutta myös tekninen, tehokas ja terveyttä tuottava sairaala, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä sanoo.

Annika Saarikko muuraa ensimmäistä osaa peruskivestä.

Kuvassa: Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (Keskusta) muurasi ensimmäisen osan peruskivestä. Kuva: Nadine Karell

Perinteisten Turun Sanomien, seteleiden, kolikoiden sekä sairaanhoitopiirin toimintakertomuksen ja strategian lisäksi peruskiveen upotettuun metalliseen aikakapseliin sijoitettiin lasten piirustuksia. Ne ovat Lausteen koulun ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden tekemiä. Myös runoilija Heli Laaksosen runo laitettiin kapseliin.

Tuomo Lehtisalo ja Heli Laaksonen.

Kuvassa: Rakennuttamispäällikkö Tuomo Lehtisalo pitää kapselia, johon Heli Laaksosen runo laitettiin. Kuva: Nadine Karell

Peruskiven muuraus on tärkeä merkkipaalu

Jopa tuhansia vuosia sitten käytännöksi tullut peruskiven muuraus on rakentajille tärkeä vaihe. Se on lähtöisin babylonialaisesta tavasta, jossa kaikki rakentamiseen osallistuvat laittoivat ensimmäiset tiilet yhdessä paikoilleen.

Rakentamisesta vastaavan hankejohtaja Timo Seppälän mukaan kansirakenteen urakka rata- ja katualueen päälle on ollut vaativaa infra-rakentamista. Noin 9 000 neliömetrin laajuinen kansi toimii uuden sairaalan perustuksina ja kulkuyhteyksinä.

Tuomo Lehtisalo ja Timo Seppälä.

Kuvassa: Rakennuttamispäällikkö Tuomo Lehtisalo ja hankejohtaja Timo Seppälä laskee kapselin paikalleen muurauksen yhteydessä. Kuva: Nadine Karell

– Sairaalan kuormituksen lisäksi kansi on mitoitettu kestämään mahdollisia rata- ja katualueen onnettomuuksia.  Monin selvityksin on varmistettu, että rata- ja katualueesta ei aiheudu haittaa sairaalalle tai sairaalasta rata- ja katualueelle, Seppälä kertoo.

Leena Setälä, Annika Saarikko ja Piia Elo.

Kuvassa: Tyytyväiset muuraajat sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä, Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ja sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Piia Elo. Kuva: Nadine Karell

Perheet etusijalla suunnittelussa

Perheiden tarpeet ovat ensisijaisia uuden sairaalan toiminnallisessa suunnittelussa. Lukuisat perhehuoneet sekä leikille erityisesti suunnitellut tilat edustavat uutta aikaa. Lapsella on oikeus vanhempiensa läsnäoloon ja tilaisuus unohtaa sairautensa leikin avulla.

Talon ylimmässä kerroksessa sijaitsee vastasyntyneiden osasto, jonka huoneet suunnitellaan kodikkaiksi. Niihin mahtuvat tarvittaessa myös perheen vanhemmat lapset.

– Suunnittelulla varmistamme, että perhe saa olla yhdessä. Esimerkiksi vastasyntyneiden tehohoito-osastolla eli keskolassa vauvan ja tarvittaessa äidin hoito tapahtuu perhehuoneessa, toiminnallisen suunnittelun hankejohtaja Riikka Aaltonen sanoo.

Uudessa sairaalassa otetaan huomioon myös perheet, jotka tulevat laajalta Tyksin erityisvastuualueelta.

– Ainakin yksi vanhempi voi yöpyä aina lapsen kanssa. Lisäksi rakennamme tiloja, joissa vanhemmat voivat yöpyä ja myös tavata toisia vanhempia, Aaltonen kertoo.

Lasten ja nuorten klinikan toimialuejohtaja Heikki Lukkarisen mukaan raskaiden hoitojen, kuten lasten syöpähoitojen ja tehohoidon kehittyminen aiheuttavat myös tiloille uusia vaatimuksia.

Heikki Lukkarinen.

Kuvassa: Toimialuejohtaja Heikki Lukkarinen puhui muuraustilaisuudessa. Kuva: Nadine Karell

– Vanhempien läsnäolon mahdollistaminen ja lasten oikeuksien huomioiminen ovat keskeisellä sijalla uutta rakennusta suunniteltaessa. Valmistuessaan T3-sairaala mahdollistaa moderneimman lasten sairaalahoidon niin lasten, perheiden kuin henkilökunnankin näkökulmista, Lukkarinen sanoo.

Sairaalajohtaja Petri Virolaisen mukaan T3-sairaala on tärkeä osa koko yliopistosairaalaa, ja enemmän kuin yksi rakennus.

– Saamme siitä integraatiohyötyjä, esimerkiksi uusien leikkaussalien yhteydet T-sairaalan nykyisiin saleihin, hän sanoo. 

Piia Elo, Leena Setälä, Juha Korkiamäki, Harri Kailasalo, Reino Koivula, Susanna Kalkkinen ja Raija Asola.

Kuvassa: Eturivissä vasemmalta Piia Elo, Leena Setälä, Hartelan toimitusjohtaja Juha Korkiamäki, YIT:n johtaja Harri Kailasalo, arkkitehtiryhmä Reino Koivulan toimitusjohtaja Susanna Kalkkinen ja T3-sairaalan toiminnallisen suunnittelun hankejohtaja Raija Asola. Kuva: Nadine Karell

Juhani Leppä muuraa.

Kuvassa: Kiinteistöjaoston puheenjohtaja Juhani Leppä muuraa. Kuva: Nadine Karell

Kirsi Räbinä muuraa.

Kuvassa: Rahoittajan edustaja asiakkuuspäällikkö Kirsi Räbinä, Kuntarahoitus Oy:sta muuraa. Kuva: Nadine Karell

Lisää kuvia näet kuvapankista.

Videon tilaisuudesta näet tästä.

T3-sairaala

T3-sairaalan havainnekuva ulkoa.

Kahdeksan kerrosta:

  1. Sisääntulokerros: äidinmaitokeskus, kahvila, huollon ja tekniikan tilat
  2. Lasten kerros: lasten yhteispäivystys, infektio-, seuranta- ja vuodeosasto, päiväsairaala, lastenpoliklinikka sekä lastenneurologian ja lasten ortopedian poliklinikat, lasten ortopedian kuvantaminen
  3. Elämän alku -kerros: synnytysosasto, raskauden seurantaosasto ja vastasyntyneen tehohoito (keskola)
  4. Operatiivinen kerros: leikkausosasto, lastenkirurginen vuodeosasto ja lasten teho-osasto
  5. Lasten syöpätautien ja hematologian yksikkö, kliinisen neurofysiologian yksikkö ja kuvantamisen yksikkö
  6. Naisten kerros: äitiyspoliklinikka, naistentautien ja naisten syöpätautien poliklinikat, vuodeosasto
  7. Pään ja kaulan kerros: korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka, foniatria, kuulokeskus sekä suu- ja leukasairauksien poliklinikka
  8. Ylin kerros: synnyttäneiden vuodeosasto, lyhytjälkihoitoisten synnytysten ja keskosten seurantapoliklinikat

Kuva: Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy

Tunnuslukuja:

Perustuksiin on käytetty noin 500 porapaalua (halkaisijat 40–80 cm) yhteispituudeltaan noin 4,4 km.

Rakenteeseen on käytetty 20.000 kuutiometriä betonia.

Betonin joukkoon on asennettu 2,1 miljoonaa kiloa rakenneteräksiä ja 270 000 kg jänneteräksiä.

Uudisrakennuksen kokonaisala n. 55 000 m2.

Toiminnallisia hyötyneliöitä 21 000 m2, pohjakannen pinta-ala 9 000 m2.

Rakennuskustannukset 189 miljoonaa euroa.

Arvioitu valmistumisaika loppukesällä 2021.