Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 15.11.2019 15.46

Tyksin urologikoulutukselle eurooppalainen laaduntunnustus

Avainsanat:

Tyks on nyt sertifioitu eurooppalainen urologian koulutuskeskus. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota erityisesti erikoistuvan lääkärin saamaan tukeen ja opastukseen.

 Kari Syvänen ja Ville Sell.

Tutor-toiminta on yksi EBU-järjestön hyvänä pitämä toimintamalli. Erikoislääkäri Kari Syvänen (vas.) toimii erikoistuvan lääkäri Ville Sellin tutorina.

Laaduntunnustuksen myöntää Euroopan urologiyhdistyksen koulutuksesta vastaava organisaatio EBU. Tavoitteena on kehittää urologiaan erikoistuvien lääkäreiden koulutusta ja saada siitä tasalaatuista Euroopassa.

– Haimme tunnustusta, koska haluamme kehittää koulutustamme. Sertifioitujen koulutuspaikkojen joukkoon pääsy parantaa erikoistuvien lääkäreidemme asemaa. Meiltä päästään vierailemaan eurooppalaisiin keskuksiin ja me kenties saamme tänne erikoistuvia lääkäreitä muista maista. Järjestö myöntää tähän apurahoja, urologian erikoislääkäri Kari Syvänen kertoo.

Suomessa urologikoulutuksen laaduntunnustuksen ovat aiemmin saaneet Oulun ja Helsingin yliopistolliset keskussairaalat. Hakuprosessi alkaa tiedon keräämisellä tarkkojen kriteerien mukaisesti.

– Kuvasimme hakemukseen kansallisen erikoislääkäreiden koulutusohjelman sekä oman ohjelmamme. Erikoistuvat lääkärimme listasivat omat toimenpidemääränsä ja vastasivat kysymyksiin. Heiltä kysyttiin esimerkiksi, pääsevätkö he koulutuksiin, saavatko kirjallisuutta ja pystyvätkö he tekemään tutkimusta. Järjestö haluaa selvittää, saavatko erikoistuvat koulutusta vai ovatko he vain raakaa työvoimaa, Syvänen kuvaa.

Alkusyksystä Tyksissä kävi kaksi ulkomaista arvioijaa. He tutustuivat tiloihin ja haastattelivat ylilääkäri Peter Boströmia, Syvästä sekä erikoistuvia lääkäreitä. Keskusteluissa käytiin läpi myös tutkimustoiminta. Hyväksyvän päätöksen järjestö lähetti lokakuun lopulla.

Hyvä työllisyys

Tyksin urologialla työskentelee jatkuvasti kahdesta kolmeen erikoistuvaa lääkäriä. Urologeja valmistuu Turusta yhdestä kahteen vuodessa ja he työllistyvät hyvin. Erikoistuvien määrää pidetään sopivan kokoisena.

– Olemme halunneet pitää koulutusmäärän sellaisena, että erikoistuvat pääsevät tekemään monipuolisesti toimenpiteitä ja myös saavat riittävästi ohjausta. Pääsääntönä on, että erikoistuvalla on aina työparina erikoislääkäri. Tämä on myös potilaan etu, Syvänen toteaa.

Turussa urologiksi valmistuvat ovat jo useita vuosia suorittaneet suomalaisen erikoislääkäritutkinnon lisäksi EBU:n järjestämän tentin, johon kuuluu kirjallinen ja suullinen osuus.

Myös naisia potilaina

Urologiset sairaudet lisääntyvät väestön ikääntyessä. Urologinen erikoisairaanhoito on lähes täysin julkisen terveydenhuollon tuottamaa. Potilaina on sekä miehiä että naisia.

Suurimmat sairausryhmät ovat urologiset syövät, esimerkiksi eturauhas-, munuais-, kives- ja virtsarakkosyövät, virtsatiekivitaudit sekä erilaiset hyvänlaatuiset virtsankulkuhäiriöt.

– Tämä on monipuolinen ala, jossa on leikkaustoiminnan lisäksi paljon polikliinistä vastaanottotoimintaa. Lähestymistapamme potilaiden hoitoon on kokonaisvaltainen, Syvänen sanoo.

Teksti ja kuva: Suvi Vainio