Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 18.2.2021 12.16

Varsinais-Suomessa todettu Etelä-Afrikasta peräisin oleva koronaviruksen muunnos

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu yksi koronaviruksen Etelä-Afrikan muunnoksen aiheuttama infektio. Kyseessä on aiemmin helmikuussa otettu näyte, jonka varianttianalyysi valmistui juuri Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laboratoriosta.

Koronaviruksen UK-variantteja on todettu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella yhteensä 22. Kaikkiaan koronaviruksen eri muunnoksia on todettu siis yhteensä 23 kappaletta. Näistä noin puolet on jäljitetty Suomessa saaduiksi jatkotartunnoiksi ja puolet on peräisin eri maista ulkomailta. Toistaiseksi laajamittaista leviämistä tähän mennessä todetuista muuntovirustapauksista ei ole todettu. Ensimmäinen koronaviruksen muunnos Varsinais-Suomessa todettiin joulukuun lopussa.

Uusi virusmuunnoksen löydös ei toistaiseksi muuta koronalta suojautumisesta annettuja suosituksia. Kaikki aiemmin annetut ohjeet vähintään kahden metrin etäisyydestä, käsi- ja yskimishygieniasta sekä maskien käytöstä ovat voimassa.

– Seuraamme tilannetta hyvin tarkasti ja tiiviissä yhteistyössä kuntien tartunnanjäljittäjien kanssa. Ohjeita suojautumisesta pitää nyt noudattaa entistäkin tarkemmin, sillä koronaviruksen varianttien on todettu leviävän erityisen herkästi. Muuntoviruksen tyypitys kestää nyt valitettavasti lähes kaksi viikkoa ja tämä hankaloittaa epidemian ehkäisyä merkittävästi, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on ohjeistanut tämän kuun alussa kuntia siitä, että kaikkiin ulkomailta koronavirustartunnan saaneisiin tulee suhtautua kuin ne olisivat muuntovirusta.

– Käytännössä tämä tarkoittaa tiukkaa eristystä kotiin kymmenen vuorokauden ajaksi sekä kaikille altistuneille 14 vuorokauden karanteenia. Kontaktien jäljitykseen kiinnitetään erityistä huomiota, jotta kaikki kontaktit saadaan selville. Kaikille muuntoviruksen saaneiden kanssa kontaktissa olleille tehdään koronatesti, vaikka heillä ei olisi koronaan viittavia oireita, Esa Rintala kertoo.

Koronavirustaudin Etelä-Afrikasta peräisin olevaan muunnokseen sairastunut henkilö ja tartunnalle altistuneet ovat olleet karanteenissa.

Eilen Varsinais-Suomessa ilmoitettiin 52 uutta koronatapausta. Koronavirustaudin ilmaantuvuusluku on Varsinais-Suomessa nousussa ja on nyt 96,9 kahden viikon ajalta. Varsinais-Suomessa on viime viikkoina analysoitu noin 8 000 koronanäytettä viikossa.