Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 29.3.2016 13.16

Huonosti nukkuvat vanhemmat yliraportoivat lastensa uniongelmia

Avainsanat:

Heikosti nukkuvat vanhemmat kokevat myös lapsensa unen todellista heikommaksi todetaan Tyksistä johdetussa tutkimuksessa, joka julkaistiin arvostetussa Pediatrics-tiedelehdessä.  

Turun yliopistollisen keskussairaalan, Turun yliopiston, Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukseen osallistui sata 2–6-vuotiasta lasta vanhempineen Turun ja Kaarinan alueen päiväkodeista. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosina 2014–2015. Lapsen unta seurattiin viikon ajan aktiivisuusrannekkeella. Tämän lisäksi vanhemmat raportoivat itse oman unensa laatua sekä lapsensa unen laatua ja määrää.

Tutkimuksen tulosten mukaan huonosti nukkuvat vanhemmat kokevat lapsensa unen huonommaksi kuin vanhemmat, jotka nukkuvat hyvin. Heikosti nukkuvat vanhemmat raportoivat kyselyssä lapsellaan enemmän uniongelmia kuin rannekkeen antamat tiedot antaisivat odottaa. Tulos oli sama, vaikka lapsen ikä, mahdolliset lääkitykset ja pitkäaikaissairaudet sekä vanhempien mahdolliset terveysongelmat, ikä ja koulutus huomioitiin analyyseissä.  

– Vaikuttaa siltä, että huonosti nukkuvat vanhemmat kokevat lastensa univaikeudet raskaampana kuin ne vanhemmat, jotka nukkuvat hyvin. Lastenneuvoloissa onkin tärkeää kiinnittää huomiota myös vanhempien unenlaatuun ja jaksamiseen lasten uniongelmia käsiteltäessä, kertoo FinAdo (Finnish Adoption study) -tutkimuksessa väitöskirjaansa tekevä lääkäritutkija Hanni Rönnlund.

Tutkimustuloksen perusteella näyttäisi olevan tärkeää, että lastenneuvoloissa huomioitaisiin lapsen univaikeuksien diagnostiikassa ja hoidossa myös vanhempien unenlaadun parantaminen, koska lasten unihäiriöiden diagnoosi ja hoito perustuvat pitkälti vanhempien kertomiin oireisiin.

Lasten ja heidän vanhempiensa unihäiriöiden oikea hoito on tärkeää, koska unihäiriöillä on osoitettu olevan yhteys lukuisiin terveysongelmiin, kuten ylipainoon, verenpainetautiin, diabetekseen sekä ahdistukseen ja masennukseen. Jonkinasteiset unihäiriöt ovat suomalaisilla myös varsin yleisiä. Jopa 45 prosentilla suomalaisista 3 - 6 - vuotiaista lapsista on jokin uneen liittyvä ongelma vähintään kolme kertaa viikossa ja 35 prosentilla heistä univaikeus jatkuu kouluikään.

 

 

Artikkeli on julkaistu verkossa 24.3.2016:
Rönnlund, H., Elovainio, M., Virtanen, I., Matomäki, J., & Lapinleimu, H.: Parental Sleep and the Reported Sleep Quality of their Children. Pediatrics doi: 10.1542/peds.2008-1536, on April 2016

Tutkimuksen tekijöistä LL Hanni Rönnlund työskentelee tällä hetkellä terveyskeskuslääkärinä Kaarinan terveyskeskuksessa ja tutkijana Turun yliopistossa lastentaudeilla.  VTT Marko Elovainio on Helsingin yliopiston psykologian professori ja THL:n tutkimusprofessori, LT Irina Virtanen Tyksin kliinisen neurofysiologian apulaisylilääkäri, FL Jaakko Matomäki biostatistikko Tyksin tutkimusyksikössä ja dosentti Helena Lapinleimu lastentautien erikoislääkäri Tyksissä ja FinAdo -tutkimusryhmän johtaja.

FinAdo (Finnish Adoption Study) -tutkimus on valtakunnallinen tutkimushanke, joka käynnistyi vuonna 2007 ja jatkuu edelleen. Sen tavoitteena on selvittää ja parantaa Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Unitutkimus on yksi osa tätä selvitystä. Nyt julkaistu tutkimus on tehty FinAdo-tutkimuksen ei-adoptoiduilla verrokkilapsilla.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (valtion tutkimukseen osoittama rahoitus), Lastentautien tutkimussäätiö, TYKS-säätiö ja Gyllenbergin säätiö.

Tämän tiedotteen laati lääketieteen toimittaja ja tiedetiedottaja Tuula Vainikainen, joka avustaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriä tutkimusta koskevassa viestinnässä. Hänet tavoittaa sähköpostiosoitteella tuula.vainikainen(at)saunalahti.fi ja puhelinnumerosta 045 671 9558.