Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 21.2.2022 15.48

Hyvinvointialueen järjestäytymisneuvottelut päätökseen sovussa

Avainsanat:

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen poliittiset neuvottelut saatiin valmiiksi perjantaina 18. helmikuuta. Valtuustoryhmät hyväksyivät valmisteluvaiheen hallintosäännön. Hallintosääntöä tullaan päivittämään vielä valmistelun edetessä, mutta yhteinen pohja hyväksyttiin kaikissa ryhmissä. 

– Tahdon kiittää kaikkia puolueita hyvin rakentavasta otteesta. Olemme työskennelleet kiireessä ja paineessa, mutta saimme aikaan ja saavutimme yhteiset tavoitteet. Hyvinvointialueen rakentamisen seuraava vaihe saa tällä sovulla hyvän pohjan. Tekemistä uudella aluehallituksella, valtuustolla ja muilla toimielimillä tulee riittämään, neuvotteluiden puheenjohtaja Ville Valkonen (kok.) toteaa. 

– Tässä vaiheessa lähdetään liikkeelle väliaikaisella organisaatiolla ja mm. sen osalta varmasti useita päivityksiä hallintosääntöön tullaankin tekemään. Kyllä nämä neuvottelut ovat osoittaneet sen, että kun yhteistä tahtoa on, niin on myös kykyä saada asiat valmiiksi. Pitää kiittää kaikkia puolueita sujuvasta yhteistyöstä, varapuheenjohtaja Niina Alho (sd.) lisää. 

Aiemmin valtuustoryhmät sopivat toimielinrakenteesta ja puolueiden välisestä paikkajaosta. Virallisen päätöksen hallintosäännöstä, organisaatiosta ja puheenjohtajuuksista tekee aluevaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan 2. maaliskuuta.