Hyppää pääsisältöön

Artikkeli Julkaistu 30.11.2020 14.11

Kiehtovat ja tärkeät infektiot​

Avainsanat:

Infektiot ovat aina kiehtoneet Thijs Feuthia. Covid-19 on nostanut esiin infektioiden merkityksen myös tutkimuskohteena, johon kannattaa panostaa.

Keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri Thijs Feuth.

Keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri Thijs Feuth muutti Turkuun kahdeksan vuotta sitten Alankomaista. Ammatillisesti hän oli silloin tilanteessa, jossa tarvittiin enää jonkin verran töitä ja väitöskirja olisi valmis. Lisäksi tarvittiin EU:n sisäinen lääkärin ammattipätevyyksien rekisteröinti ja luonnollisesti - kielitaitoa.

– Ajattelin, että menee muutama kuukausi ja puhun kieltä. Mutta se oli hieman vaikeampaa, Feuth nauraa. 

– Jälkikäteen mietin, että oli aika vaikeaa alussa. Osastolla potilaiden kanssa kommunikaation laatu on tärkeää. Alussa se ei ole voinut olla täydellistä, mutta yleensä potilaat ovat ymmärtäneet, että olet oppimassa kieltä.

Feuth kokee, että on saanut paljon tukea työssään.  Nyt hän työskentelee keuhko- ja reumatautien osastolla keuhkosyöpäpotilaiden hoitaen.

– Ensin aikomukseni ei ollut erikoistua keuhkolääkäriksi, infektiot ovat aina olleet pääjuttu.

Feuth on tutkinut niin HIV-virusta, C-hepatiittia, tuberkuloosia kuin pneumokokkia. Keuhkosairaudet ja infektiot kietoutuvat kuitenkin monella tavalla yhteen.

– Tuberkuloosi ja muut infektiot eivät ole olleet seksikäs aihe tutkimuksissa. Silti infektioita on aina ollut olemassa. Covidin kanssa niihin on kiinnitetty enemmän huomiota. On huomattu, että infektioilla on merkitystä. On hyvä kysyä, mitä haluamme maksaa, kun potilaalla on syöpä verrattuna siihen, jos hänellä on infektio. Se ajatus dominoi sitä, miten me lääkärit ajattelemme sairauksista.

Teksti: Sini Silván

Kuva: Veli-Matti Väärä