Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 21.9.2021 16.48

Koronakoordinaatioryhmä: työpaikoille voi palata ensi kuussa

Avainsanat:

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti lopettaa etätyösuosituksensa syyskuun loppuun. Työpaikoilla tulee huolehtia terveysturvallisuudesta.

Koronan ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on kääntynyt laskuun. Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on sairaanhoitopiirissä 133. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 162. 

– Koronatartunnat ovat viimeinkin kääntyneet lupaavasti laskusuuntaan. Myös testausmäärät ovat vähentyneet, mikä helpottaa testauskapasiteetin kuormitusta. Positiivisten testien osuus on noussut ja on nyt noin viisi prosenttia. Testauksemme kohdistuu nyt paremmin, sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Esa Rintala kuvaa.

Terveysturvallisesti töihin

Koronakoordinaatioryhmä päätti, että etätyön suosituksesta voidaan luopua syyskuun lopussa.

– Työpaikoilta edellytetään nyt koronaturvallisia käytäntöjä, esimerkiksi pääsääntöisesti maskin käyttöä tilanteissa, joissa ihmisiä kohdataan. Töihin saa tulla vain täysin terveenä, koordinaatioryhmän puheenjohtaja Mikko Pietilä korosti.

Tavallisin koronatartunnan lähde on edelleen henkilön lähipiiri. Lisäksi tartunnan lähteissä korostuvat teollisuuden työpaikat. Muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat edelleen yliedustettuina koronaan sairastuneissa. He ovat usein myös rokottamattomia.

Kolmas rokotus lääkärin todistuksella

Kolmannet koronarokotukset voidaan aloittaa kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa.

– Rokotukset tarjotaan tässä vaiheessa henkilöille, joilla on immuunipuolustusta heikentävä sairaus. Tämä terveydellinen syy tulee osoittaa rokotukseen tultaessa, Mikko Pietilä sanoo.

Rokotusten teho näkyy Varsinais-Suomessa. Tartunnan saaneissa suurin ryhmä ovat 20–39-vuotiaat, joissa on vielä rokottamattomia suhteessa enemmän kuin vanhemmissa ikäryhmissä. Sairaalahoitoon joutuneista koronapotilaista 60–80 prosenttia on ollut rokottamattomia ja noin 20 prosenttia on saanut vain yhden rokoteannoksen.

Varsinaissuomalaisista yli 12-vuotiaista ensimmäisen rokotuksen on saanut 84 prosenttia ja toisen annoksen 66 prosenttia. Myös lasten rokotukset ovat edenneet hyvin.

– Rokote suojaa vakavalta taudilta ja siten myös sairaalaan joutumiselta, Pietilä toteaa.

Kolmansien rokotusten jatkosta koronakoordinaatioryhmä odottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjausta.