Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 24.11.2020 15.47

Koronaviruksen tartuntamäärä taittunut Varsinais-Suomessa: perusopetuksen opettajille maskisuositus

Avainsanat:

Koronaviruksen tartuntamäärät vähenivät Varsinais-Suomessa viime viikosta hieman. Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmä suosittaa perusopetuksen opettajille maskin käyttöä. Tällä halutaan välttää koulujen ja oppilaitosten massa-altistuksia.

Koronakoordinaatioryhmä suosittaa perusopetuksen opettajille ja muulle henkilökunnalle maskia. Kouluissa ja oppilaitoksissa levinneet tartunnat ja niissä tapahtuneet altistumiset ovat vähentyneet viime viikkoina. Saman kehityssuunnan halutaan jatkuvan. Koulujen ja oppilaitosten laajojen altistusten välttämisellä saadaan turvattua tartunnanjäljityksen kapasiteettia. Tämä on erittäin tärkeää erityisesti nyt, kun epidemiatilanne maan monissa osissa kiihtyy.

Opettajien suositellaan käyttävän maskia tai vaihtoehtoisesti visiiriä perusopetustilanteissa koko Varsinais-Suomen alueella viimeistään maanantaina 30. marraskuuta. Suositus on voimassa toistaiseksi.

Toisen asteen oppilaitoksissa, lukioissa sekä korkeakouluissa maskin käyttöä on Varsinais-Suomessa suositeltu 6. lokakuuta alkaen, kun maakunta siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen (tiedote 6.10.2020).

Koronavirustaudin ilmaantuvuus on laskenut Varsinais-Suomessa jonkin verran, ja on nyt 48,8 kahden viikon ajalta 100 000:a asukasta kohden (22.11., THL). Tämä on alle maan keskiarvon. Uusia tartuntoja todettiin Varsinais-Suomessa viime viikolla 120 (16.–22.11.). Se on noin 20 tapausta vähemmän kuin edellisellä viikolla.

Maakunnan koronapandemiaryhmä arvioi tilanteen kehittymistä sekä mahdollisia uusia suosituksia ja rajoituksia vähintään viikoittain.

Kuvassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella asuvilla todetut koronavirustapaukset.

Kuvassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella asuvilla todetut koronavirustapaukset. Selite kuvan jälkeen.

Kuvassa on esitetty Varsinais-Suomessa asuvilla henkilöillä todetut koronavirustapaukset 2.3.–22.11.2020. Tilastosta voidaan huomata, että tapausmäärät putosivat toukokuun aikana ja olivat selvästi alhaisemmat kesä-heinäkuun ajan. Elokuusta alkaen koronatapausmäärät Varsinais-Suomessa ovat kasvaneet vähitellen, kunnes lokakuussa on siirrytty kiihtymisvaiheeseen. Kolmen viimeisen viikon (viikot 45–47) aikana uusien tapauksien määrät ovat alkaneet laskea viikon 44 huippukohdan jälkeen.

Epätyypillisissäkin oireissa mentävä testiin

Ongelmana koronainfektion leviämisen ehkäisyssä on oireiden moninaisuus. Tämä vaikeuttaa taudin tunnistamista ja korostaa sitä, että testiin tulee hakeutua herkästi.

- Osalla koronaviruksen aiheuttaman taudin oireet ovat selkeitä, mutta osalla vähäisiä ja jopa epätyypillisiä. Epätyypillisiä oireita voivat olla pelkästään ripuli, vatsatauti tai päänsärky. Tämän vuoksi testiin pitäisi mennä matalalla kynnyksellä ja koronaviruksen aiheuttamaa tautia myös epäillä herkästi, sanoo sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Oireisena tulee pysyä kotona

Koronaohjausryhmä painottaa sitä, että oireisena ei pidä mennä töihin, kouluun eikä muualle ihmisten keskuuteen. 

– Tartunnanjäljityksessä on toistuvasti ilmaantunut tapauksia, joissa henkilö on ollut tartuttavana ja oireisena työssä tai muualla ihmisten keskuudessa. Tämä on aiheuttanut jatkotartuntoja ja suuriakin määriä altistuneita. On hyvin tärkeää, että ihmiset eivät liiku hengitystieinfektio-oireisena muiden ihmisten keskuudessa, vaan pysyvät kotonaan, Esa Rintala painottaa.

Koronan leviämistä on saatu hillittyä nimenomaan maakunnan suurimmissa tartuntakeskittymissä Turussa. 

-  Turku sekä muut alueemme kunnat ovat tehneet valtavan hyvää työtä monella tavalla, muun muassa testaamalla perheenjäseniä herkästi ja tartunnanjäljityksessä on onnistuttu hyvin, kertoo Esa Rintala.  

Epidemian torjunta Varsinais-Suomen alueella näyttää tässä vaiheessa onnistuneen kaiken kaikkiaan kohtuullisen hyvin. Tartunnanlähde on saatu jäljitettyä viime viikolla 73 prosentissa tapauksissa. Uusista tapauksista joka kolmas liittyy perheiden tai lähipiirin tartuntoihin. Myös ulkomaan työmatkoilta saadaan yhä tartuntoja.

Sairaalahoidon tarve on pysynyt kohtuullisena. Tyksissä on koronavirustaudin vuoksi tällä hetkellä hoidossa seitsemän potilasta. 

Tyksin laboratorioissa analysoitiin viime viikon (16.–22.11.) aikana yhteensä 6181 koronanäytettä. Positiivisten näytteiden osuus kaikista Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronanäytteistä oli 1,7 prosenttia. Viikkoa aiemmin (15.11.) positiivisten koronanäytteiden osuus Varsinais-Suomessa oli 1,9 prosenttia.


Alueellinen koronaa ehkäisevä ryhmä on monen toimijan yhteinen ohjausryhmä. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja linjaa alueellisia suosituksia. Työryhmässä ovat mukana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, ELY-keskus sekä edustus useista kunnista ja THL:sta. Työryhmää johtaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.