Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 18.5.2020 16.47

Koronaviruspandemian ensimmäisistä viikoista 130 miljoonan euron tulospoikkeamat yliopistosairaanhoitopiireille

Avainsanat:

Koronakriisi ja siihen varautuminen, valmiuslain käyttöönoton ja poikkeusolojen mukanaan tuomat lisävelvoitteet ja -vastuut sekä yleiset rajoitukset yhteiskunnassa ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat edelleen kaikkien viiden yliopistosairaanhoitopiirin tuottojen merkittävän pienenemisen samalla kun kulut ovat nousseet tai nousussa. Viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin tämän vuoden ensimmäisen vuosikolmanneksen tuotot jäävät noin 120 miljoonaa euroa suunnitellusta, vaikka tammi-helmikuussa ei ollut koronapandemian vaikutuksia.

Koronaviruspandemian aiheuttamat poikkeusolot ja niiden edellyttämä varautuminen ovat aiheuttaneet ensimmäisten pandemiaviikkojen aikana yhteensä 20 miljoonan euron tulonmenetykset viikossa yliopistosairaanhoitopiireissä. Yliopistollisten sairaanhoitopiirien tammi-huhtikuun tuottojen vaje on koronapandemiaan valmiuden ylläpitämisen vuoksi jo lähes seitsemän prosenttia verrattuna tämän vuoden talousarvioihin. Yliopistosairaanhoitopiirien tammi-huhtikuun tulos poikkeaa 130 miljoonaa euroa vuoden 2020 talousarviosta.

Yliopistosairaanhoitopiirien taloudellista tilannetta on pidettävä erittäin vakavana. Taloudelliset menetykset ovat seurausta siitä, että hoitoja on jouduttu perumaan koronapotilaiden hoitoon varautumiseksi. Lisäksi, potilaat ovat itse peruuttaneet heille suunniteltuja tutkimus- ja hoitokäyntejä todennäköisesti korona-pandemiaan liittyvien pelkojen vuoksi. Potilaiden tekemiin peruutuksiin ei ole kyetty varautumaan ja reagoimaan aktiivista ponnisteluista kuten toistuvasta tiedottamisesta ja potilaiden henkilökohtaisesta kutsumisesta huolimatta. 

Poikkeusolot jatkuvat edelleen ja jokainen viikko kasvattaa sairaanhoitopiirien tulonmenetyksiä ja talousahdinkoa. Jo tähän mennessä syntynyt negatiivinen tulosvaikutus yliopistosairaanhoitopiirien taloudessa on niin suuri, ettei sitä pystytä kuromaan rajuillakaan karsintatoimilla voimassa olevan lainsäädännön noudattamisen vaarantumatta. Yliopistosairaanhoitopiirit tarvitsevat ehdottomasti poikkeusolojen kustannusten kattamiseksi suoraa taloudellista tukea valtiolta.

HUS-logo.Helsingin-Uudenmaan sairaanhoitopiiri, toimitusjohtaja Juha Tuominen

Tays-logo. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, johtaja Tarmo Martikainen

OYS-logo.Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, johtaja Ilkka Luoma

KYS-logo.  Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, johtaja Risto Miettunen

Tyks-logo.Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, johtaja Matti Bergendahl