Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 1.10.2015 13.16

Medisiina D -uudisrakennus Turun Kupittaan kampusalueelle

Avainsanat:

Tiedote, SYK Oy   

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy rakennuttaa uudet opetus-, tutkimus- ja diagnostiikkatilat Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille (VSSHP), Turun yliopistolle, Turun ammattikorkeakoululle ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) Turussa. Rakennustyöt alkavat lokakuussa 2015 ja rakennus otetaan käyttöön syksyllä 2018.

Medisiina D – rakennus alkaa nousta Kupittaalle osoitteessa Kiinamyllynkatu 10, nykyisen Medisiinan ja tulevan T3-sairaalan väliin sekä T- ja A-sairaaloiden läheisyyteen muodostaen alueelle tiiviin toimivan kampuksen. Paikka on erittäin keskeinen terveyden ja hyvinvoinnin toimintojen keskittymä.

Kahdeksankerroksisen uudisrakennuksen pinta-alaksi tulee noin 26 000 brm2 . Kahdeksan varsinaisen kerroksen lisäksi rakennukseen tulee myös kellarikerros sekä yksi kerros vain tekniikkaa varten. Medisiina D rakennetaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (51 %), Turun yliopiston (31 %), Turun ammattikorkeakoulun (11 %) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (7%) yhteiskäyttöön (suluissa tilojen jakautuminen toimijoiden kesken). Medisiina D -rakennus vastaa hyvin synergian ja innovoinnin tavoitteisiin kootessaan eri toimijoita saman katon alle.

Medisiina D:stä muodostuu lääketieteen opetuksen-, tutkimuksen- ja diagnostiikan synergiatalo, jossa toimii 1 400 opiskelijaa ja 600 työntekijää päivittäin. Tilaratkaisuissa pyritään tilojen monikäyttöisyyteen ja joustavuuteen. Ratkaisu tukee yhteistä toimintaa, mahdollistaa yhteisten palvelujen järjestämistä sekä varmistaa tilojen korkean käyttöasteen ja tilankäytön taloudellisuuden.

Medisiina D:ssä rakennetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, siitä kertovat tilaratkaisut, rakenteet sekä materiaalit. Näin varmistetaan myös käyttökustannusten kannalta edulliset ratkaisut. Hankkeelle haetaan BREEAM Bespoke-ympäristösertifikaatti ja tavoitteeksi on hankesuunnittelun aikana asetettu sertifikaatin taso Very Good.

Havainnekuva Medisiina D:stä