Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 18.11.2016 12.16

PET-keskuksen johtaja Juhani Knuutille tiedottajapalkinto

Avainsanat:

PET-keskuksen johtaja, professori Juhani Knuuti sai Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tiedottajapalkinnon tunnustuksena onnistuneesta ja yleistajuisesta lääketieteen viestinnästä. Palkinto jaettiin Duodecimin vuosipäivän symposiumissa 18.11.2016.

Juhani Knuuti
Palkinnon perusteluiden mukaan professori Knuuti esittelee blogissaan tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja näyttöön perustuvan lääketieteen periaatteita. Knuuti opastaa lukijoita arvioimaan kriittisesti, mikä on luotettavaa lääketieteellistä tietoa ja rohkaisee heitä vaatimaan perusteluja terveysväittämille.

– Tänä vuonna palkinnolla haluttiin kannustaa lääkäreitä hyödyntämään moderneja viestinnän kanavia ja osallistumaan aktiivisesti terveydestä käytävään keskusteluun, kertoo Duodecimin viestintävaliokunnan puheenjohtaja Otto Helve.

Knuutin blogikirjoituksia julkaistaan muun muassa Turun Sanomissa ja Uusi Suomi -lehdessä. Knuuti on aidosti kiinnostunut lukijoistaan ja osallistuu aktiivisesti myös blogin keskusteluihin.

– Terveyskysymykset kiinnostavat väestöä laajasti. Kuitenkin nykyisessä viestintäympäristössä tieteellinen, tutkittuun näyttöön perustuva tieto hukkuu valtavaan uutisvirtaan, Knuuti toteaa blogissaan.

Juhani Knuuti on julkaissut lähes 500 tieteellistä artikkelia. Hän toimii valtakunnallisen PET-keskuksen johtajana. Lisäksi hän on verenkierto- ja aineenvaihduntasairauksien tutkimuksen Suomen Akatemian huippuyksikön johtaja.

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on Suomen suurin tieteellinen yhdistys, joka kehittää lääkärin ammattitaitoa ja käytännön työtä täydennyskoulutuksen, julkaisujen ja tutkimusapurahojen avulla. Vuonna 1984 perustetun tiedottajapalkinnon tarkoituksena on korostaa suurelle yleisölle suunnatun tiedottamisen ja lääketieteen asiallisen popularisoinnin merkitystä. Palkinto myönnetään henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti toiminut näiden päämäärien hyväksi ja näin parantanut lääketieteen ja lääkärikunnan arvostusta suuren yleisön silmissä.

Lähde: Duodecimin tiedote 18.11.2016

Kuva: Esa Halsinaho