Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 23.4.2019 16.46

Sairaanhoitopiiri osallistuu laboratorioiden yhdistymishankkeeseen

Avainsanat:

​Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri osallistuu valtakunnalliseen sairaalalaboratorioiden yhdistymishankkeeseen. Piirin hallitukselle esiteltiin 23.4.2019 selvitys laboratoriotoiminnan yhteisyrityksestä. Selvityksen perusteella hallitus päätti käynnistää osaltaan yhdistymishankkeen jatkovalmistelun Tyksin Laboratoriotoimialueen, Fimlab Laboratoriot Oy:n ja NordLab-liikelaitoskuntayhtymän in-house-laboratoriotoimintojen yhdistämiseksi yhdeksi osakeyhtiömuotoiseksi organisaatioksi.

Hallitus nimesi sairaanhoitopiirin edustajiksi yhdistymistä valmistelevaan työryhmään talousjohtaja Arja Pesosen sekä ylilääkäri Kari Pulkin. Sairaanhoitopiirin johtaja nimettiin sairaanhoitopiirin edustajaksi hankkeen ohjausryhmään.

Tavoitteena on saada toteutussuunnitelma valmiiksi lokakuun loppuun mennessä. Päätöksiä tehtäisiin marras-joulukuussa 2019.

Hankkeessa on kyse siitä, että Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien yliopistollisten sairaaloiden omistamia tai ylläpitämiä laboratoriopalveluja yhdistettäisiin ja organisoitaisiin yhteen osakeyhtiöön, joka tuottaisi julkisen terveydenhuollon tarvitsemia palveluja sidosyksikköasemassa kaikille omistajilleen. Organisaatioiden yhteenlaskettu nykyinen liikevaihto on lähes 250 miljoonaa euroa ja niiden toiminta-alueella on noin 2,5 miljoonaa asukasta.

 

Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi.