Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 5.4.2016 13.16

Sairaanhoitopiirin johtajan valintaprosessi jatkuu

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus päätti 5.4.2016 yksimielisesti, että se ei toistaiseksi tee valtuustolle esitystä sairaanhoitopiirin johtajan valinnasta. Hallitus päätti, että valintaa valmisteleva työryhmä jatkaa asian valmistelua aiemmin annetun toimeksiannon ja valtuutuksen mukaisesti.

– Hallitus ei ollut valmis tekemään esitystä valtuustolle vielä, toteaa hallituksen puheenjohtaja Piia Elo.

– Hallitus edellytti, että valintatyöryhmä käy vielä läpi kaikki tulleet hakemukset ja suostumukset ja syventää tietoja joistain hakijoista. Jatkamme johtajahaun huolellista valmistelua hallituksen aiemman päätöksen mukaisesti, kertoo Elo, joka toimii myös valintatyöryhmän puheenjohtajana.

Elon lisäksi virantäyttöä valmistelevaan työryhmään kuuluvat hallituksen 1. varapuheenjohtaja Juhani Leppä, 2. varapuheenjohtaja Jukka Kärkkäinen ja jäsen Aimo Suikkanen.

Lisäksi hallitus merkitsi tiedokseen valtuuston puheenjohtajan ilmoituksen, että kuntayhtymän valtuustoa ei kutsuta ylimääräiseen kokoukseen huhtikuussa.

 

Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi.