Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 18.12.2015 12.16

Terveyskampus Turku -yhteistyö nostaa huippuosaamisen esille

Avainsanat:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu ja Yrkeshögskolan Novia allekirjoittivat 18.12.2015 sopimuksen Turun yliopistollisen keskussairaalan kampuksen kehittämisestä. Kehitystyötä tehdään muun muassa tutkimuksen ja koulutuksen aloilla Terveyskampus Turku -brändin alla.

Sopimuksen allekirjoittajat yhteiskuvassa. 

Sopimuksen allekirjoittajina Olli-Pekka Lehtonen (vas.), Kalervo Väänänen, Vesa Taatila, Mikko Hupa, Samuli Saarni ja Örjan Andersson. Taustalla Ty:n lääketieteellisen tiedekunnan dekaani, professori Pentti Huovinen (oik), Turun amk:n vararehtori Juhani Soini ja Ty:n hallintopalvelujohtaja Päivi Mikkola. (Kuva: Esa Halsinaho)

Turun yliopistollisen keskussairaalan alue on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävä terveys- ja biotieteellisen toiminnan keskus. Kampuksella ja sen välittömässä vaikutuspiirissä toimivat organisaatiot harjoittavat erikoissairaanhoidon lisäksi merkittävää lääke- ja terveystieteellistä tutkimustoimintaa.

Kampus muodostaa Suomen suurimman lääketieteen ja terveysalan moniammatillisen koulutuskeskittymän. Siellä muun muassa koulutetaan eniten lääkäreitä Suomessa.
Kampuksella toimii osapuolten yhteisiä yksiköitä, esimerkiksi Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteinen valtakunnallinen PET-keskus sekä Turun yliopiston ja sairaanhoitopiirien yhteinen Auria Biopankki.

Terveyskampus Turku -yhteistyön päätavoitteena on erityisesti kehittää kampuksella sosiaali- ja terveysuudistuksen tavoitteiden mukaista ja perinteiset tieteenalarajat ylittävää osaamista.

– Suomen tulevaisuuden palvelujärjestelmän kannalta on oleellista, että monialaisuus tulee tutuksi jo opiskeluympäristöstä lähtien. Tiivis kampus edistää tutkimusryhmien yhteistyötä ja innovaatiotoimintaa. Lisäksi saamme synergiahyötyä yhteisistä tukitoiminnoista, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtonen sanoo.

– Turun yliopistollisen keskussairaalan kampuksen menestys on myös vastaisuudessa tärkeää kansainvälisestä huippuluokkaa edustavan tutkimuksen ja koulutuksen kannalta, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen toteaa.

– Panostamme aluksi tähän luonnontieteellisellä ja teknillisellä osaamisellamme toimintamme kautta PET-keskuksessa, mutta näen monta hyvää mahdollisuutta Terveyskampus Turku -yhteistyössä myös muilla vahvuusalueillamme kuten lääkeainekehittämisessä ja biomateriaaleissa, Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa sanoo.

– Monialainen terveyskampus synnyttää uudenlaisen mahdollisuuden tiivistää yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan eri asiantuntijaryhmien välillä, kun saamme koko hyvinvointiketjun samaan kehitysympäristöön, Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila sanoo.

– Yhteistyö vahvistaa koulutusta sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa, koska voimme tehokkaammin hyödyntää resursseja ja verkostoja. Samalla näkyvyytemme lisääntyy sekä kansallisesti että kansainvälisesti, Yrkeshögskolan Novian rehtori Örjan Andersson kertoo.

Tutkimus- ja koulutusedellytysten edistämisen ohella yhteistyössä kehitetään alueen yritys- ja innovaatiotoimintaa. Yhteistyökumppanit etsivät uusia ratkaisuja myös hallinto- ja tukipalveluihin, kuten tietojärjestelmien sekä kirjasto- ja asiantuntijapalveluiden toteuttamiseen. Tavoitteena on myös mahdollistaa organisaatiorajat ylittävä työskentely Terveyskampus Turun toimijoiden välillä.

Terveyskampus Turun ruotsinkielinen nimi on Hälsocampus Åbo ja englanninkielinen University Health Campus Turku. Vahvaa kampusimagoa hyödynnetään muassa työntekijöiden rekrytoinnissa.