Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 11.6.2014 16.45

Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 10.6.2014

Avainsanat:

Sairaanhoitopiiri hillitsi kulujensa kasvua

Sairaanhoitopiiri on saanut hillittyä toimintakulujensa kasvua. Tammi-huhtikuun osavuosikatsauksen mukaan vertailukelpoiset toimintakulut kasvoivat 1,4 prosenttia viime vuoden alkuun verrattuna. Viime vuonna vastaava kasvu oli kolme ja sitä edellisenä viisi prosenttia.

Osavuosikatsaus esiteltiin tänään (10.6.2014) sairaanhoitopiirin hallitukselle, joka merkitsi sen tiedokseen.

Asiaa esitelleen talousjohtaja Arja Pesosen mukaan toimintakulujen kasvun hidastuminen osoittaa, että työtä on tehty paljon ja toimintojen uudelleenjärjestelyt tuottavat tulosta. 

Tulosalueiden johtajat käynnistivät viime vuonna yli sata kustannuksia hillitsevää hanketta ja toimenpidettä.  Sairaanhoitopiirin ravintohuollon ulkoistaminen vuoden 2014 alusta on Pesosen mukaan tuottamassa alentuneiden hintojen ja vuokratulojen kautta tavoitteeksi asetetun 2,5 miljoonan euron säästövaikutuksen kuluvana vuonna. Myös työterveydenhuollon yhtiöittäminen näkyy parantuneina palveluina ja kustannusten kehitys on selkeästi aiempaa maltillisempaa. Silti tehtävää edelleen riittää ja määrätietoista työtä rakenteellisten muutosten toteuttamiseksi täytyy jatkaa.

Hyvästä kehityksestä huolimatta toimintakulut uhkaavat ylittää talousarvion, joskin edellisvuosia pienemmin luvuin. Talousarvio on erittäin vaativa ja mahdollistaa ainoastaan 0,3 % kasvun toimintakuluihin. Osavuosikatsauksen perusteella laadittu tulosennuste osoittaa toimintakulujen ylitysuhaksi 11,3 miljoonaa euroa ja sitovien nettokulujen ylitysuhkaksi 9,7 miljoonaa euroa. Tilikauden ylijäämäksi ennustetaan 3,3 miljoonaa euroa ilman A-sairaalan tulipalon 4,9 miljoonan euron vakuutuskorvausta.

Potilaita aiempaa enemmän

Sairaanhoitopiirin sairaaloihin lähetettiin tammi-huhtikuussa 54 672 potilasta. Palvelujen kysyntä on ollut vahvaa. Lähetteiden määrä kasvoi viime vuoden alusta 1,4 prosenttia, vaikka yhteispäivystyksen laajentumisen vuoksi hoitoon tullaan aiempaa vähemmän lähetteellä. Palveltujen henkilöiden määrä kasvoi kuusi prosenttia. Kasvu kohdistui etenkin Tyksiin, jonka lähetemäärä kasvoi 4,6 prosenttia ja hoidettujen potilaiden määrä seitsemän prosenttia. 

Yhteispäivystyksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen laajeneminen huhtikuussa 2013 kasvatti Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen potilasmäärää 18 prosenttia.

Avohoitokäyntien määrä kasvoi 5,4 prosenttia ja ne lisääntyivät kaikissa piirin sairaaloissa paitsi Salon aluesairaalassa. Avohoidon lisääminen on tavoitteellista ja kehitys on toimintasuunnitelman mukaista. 

Alkuvuonna tehtiin 6 408 vuodeosastohoitoa vaativaa leikkausta, mikä vastaa myös hyvin tavoitteita. Päiväkirurgisia leikkaustoimenpiteitä tehtiin kutakuinkin saman verran kuin vuosi sitten. 

Alkuvuodelle kirjattiin 1 541 synnytystä. Tyksissä synnytettiin hieman enemmän ja Salon aluesairaalassa hieman vähemmän kuin viime vuoden alussa.

Huhtikuun lopussa 110 potilasta oli odottanut hoitoon pääsyään yli 6 kuukautta. Viime vuoden lopussa heitä oli 137, elokuun 2013 lopussa 259 ja huhtikuun 2013 lopussa 112 potilasta. 

Yli 3 kuukautta hoidontarpeen arviointia odottaneiden lukumäärä oli huhtikuun lopussa 69, kun vuoden 2013 lopussa vastaavia potilaita oli 210. 

Piirin sairaaloissa kertyi tammi-huhtikuussa 3 284 siirtoviivepäivää, kun niitä vuotta aiemmin oli 2 898.

Sairaanhoitopiiri edellyttää hankinnoissa sosiaalista vastuuta

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri asettaa hankinnoissa sopimuskumppaneilleen tiukat vaatimukset sosiaalisen vastuun noudattamisessa.  Asia oli esillä tänään (10.6.2014) sairaanhoitopiirin hallituksessa, joka merkitsi sen tiedokseen.

Vuoden 2014 alkuun saakka sairaanhoitopiiri kirjasi sosiaalisen vastuun vaatimuksen tarjouspyyntöihinsä yleisellä tasolla, minkä se katsoi sisältyvän tarjoajaa koskeviin vaatimuksiin lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten noudattamisesta.

Maaliskuussa valmistuneen suomalaisen kansalaisjärjestö Finnwatch ry:n raportin julkaisemisen jälkeen sairaanhoitopiiri tiukensi vaatimuksiaan sekä käsineiden että muiden kulutustavaroiden ja laitteiden tarjouspyynnöissä. Raportissa käsitellään mahdollisia puutteita kertakäyttöisiä tutkimuskäsineitä valmistavan Semperitin Thaimaan tehtaan henkilökunnan työoloissa ja -ehdoissa. VSSHP:llä on hankintasopimus kyseisen valmistajan käsineistä.

Sopimuskausien pituuden takia muutos ei tule voimaan kaikissa hankinnoissa samalla hetkellä. Merkittäviin puutteisiin tai laiminlyönteihin sosiaalisten velvoitteiden osalta voidaan kuitenkin puuttua jo aikaisemmilla sopimusehdoilla.

Nyt sairaanhoitopiiri edellyttää tarjouspyynnöissään sosiaalisen vastuullisuuden periaatteiden toteutumista sekä yhteistyökumppaneiltaan että niiden alihankkijoilta.

Vaatimukset on kirjattu seuraavaan muotoon eräässä kesäkuun alussa tehdyssä tarjouspyynnössä. "Tarjoaja vastaa siitä, että sekä tarjoaja että tarjoajan tarjoamia tuotteita valmistava yritys noudattavat sijoittumismaansa lainsäädäntöä. Tarjoaja vastaa lisäksi siitä, että sekä tarjoaja että tarjoajan tarjoamia tuotteita valmista yritys huolehtivat siitä, että työntekijöiden työolosuhteet ja työehdot on asianmukaisesti järjestetty ja että yritysten toiminnassa huomioidaan ympäristön suojelu ja noudatetaan ympäristön suojelua koskevia määräyksiä ja ohjeita. Tarjoaja vastaa siitä, että edellä esitettyjen seikkojen toteutumista valvotaan säännöllisesti ja että mahdollisiin epäkohtiin puututaan. Mikäli VSSHP:n tietoon tulee vakavia rikkomuksia tai puutteita työolosuhteisiin, työehtoihin, ympäristönsuojeluun tai vastaaviin seikkoihin liittyen, VSSHP voi tarjoajaa kuultuaan irtisanoa hankintasopimuksen päättymään välittömästi. Tarjoukseen on liitettävä vapaamuotoinen selvitys tarjoajan ja tuotteiden valmistajan työehdoista, työskentelyolosuhteista ja toimenpiteistä ympäristön suojelemiseksi."

Sosiaaliseen vastuullisuuteen kuuluu mm.

  • paikallisten lakien noudattaminen
  • yleinen järjestäytymisvapaus ja kollektiivinen neuvotteluoikeus
  • työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu
  • lapsityövoiman kieltäminen
  • pakkotyön ja kurinpitotoimenpiteiden kieltäminen
  • palkat ja korvaukset
  • työajat
  • työterveyspalvelut ja työntekijöiden turvallisuus
  • ympäristöä ja turvallisuutta koskevat asiat
  • organisaation johtaminen, lahjonta ja korruptio.

Semperitille on tehty 29.4.2014 auditointi, jossa todetaan, ettei Siam Sempermed -tehtaan toiminnoista ole löytynyt Finnwatchin raportissa epäiltyjä puutteita työntekijöiden työoloissa tai ehdoissa. Ainoa huomio tuloksissa oli ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden suuret vapaaehtoiset ylityömäärät, jotka ovat kuitenkin paikallisten asetusten rajoissa. Kaikkiin puutteisiin on suhtauduttu vakavasti Semperitin taholta.

Sisäisen tarkastajan virka haettavaksi

Hallitus päätti, että sisäisen tarkastajan eläkkeelle jäämisen takia avoimeksi tullut virka julistetaan haettavaksi 30.9.2014 mennessä.

Hallintokeskuksen sisäinen organisaatio siirtyy

Hallitus käytti kuntalain mahdollistamaa otto-oikeutta ja siirsi sen nojalla päätöksenteon sairaanhoitopiirin hallintokeskukseen valmistellusta sisäisestä organisaatiouudistuksesta seuraavaan, elokuussa pidettävään kokoukseensa.

Samaan asiaa liittyvät toimintasäännön muutokset hallitus päätti palauttaa uuteen valmisteluun.

Muut esityslistalla olleet asiat hallitus päätti tai merkitsi tiedokseen esittelyiden mukaisesti.


Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Pöytäkirja julkaistaan internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi/