Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 15.9.2015 13.16

Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 15.9.2015

Avainsanat:

Synnytysten ja lastenosaston siirto Salosta Turkuun aikaistuu

Sairaanhoitopiirin hallitus päätti 15.9.2015, että Tyksin Salon sairaalan synnytys- ja lastenosastojen toiminnat keskitetään Tyksin Kantasairaalaan jo vuoden 2015 loppuun mennessä.  Lasten- ja naistentautien avohoito jatkuu Salossa, ja lasten syrjäytymisen ehkäisytyötä vahvistetaan.

Tyksin Salon sairaalalla on poikkeuslupa synnytysten jatkamisesta vuoden 2017 kesään saakka. Salon kaupunki on kuitenkin taloudellisista syistä toivonut neuvotteluja Salon sairaalan pidemmän aikavälin kehittämisestä, jonka osana synnytyksiäkin on tarkasteltu uudestaan.

Synnytysten ja lastenosaston siirrosta arvioidaan saatavan noin 1,8 miljoonan euron suoranaiset säästöt. Lisäksi voidaan saada noin 1,4 miljoonan euron synergiahyöty, kun osastohoidosta vapautuvia resursseja voidaan ohjata lasten avohoidon kehittämiseen.

Lastenosaston siirrosta vapautuvilla voimavaroilla toteutettaisiin uudenlaisia lasten syrjäytymisriskiä ennaltaehkäiseviä sosiaali- ja terveyspalveluita. Näitä on jo valmisteltu lasten syrjäytymisvaaran vähentäminen erikoissairaanhoidon ja perustason palveluiden yhteistyöllä -hankkeessa. Yhteistyöllä tähdätään sekä merkittävään lasten hyvinvoinnin parantamiseen että kustannussäästöihin jäsenkuntien peruspalveluissa.

Työryhmä pohtimaan vapautuvien tilojen käyttöä

Salon sairaalasta vapautuvien tilojen jatkokäytön suunnittelua varten hallitus perusti työryhmän. Tavoitteena on kehittää Salon sairaalaa ja Salon seudun terveyspalvelujärjestelmää pitkällä tähtäimellä sote-uudistuksen kanssa yhteensopivaksi ja alueen tarpeita palvelevaksi kokonaisuudeksi.

Salon yöpäivystys sairaanhoitopiirin vastuulle

Salon sairaalassa tällä hetkellä erillään toimivat erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuksen yöpäivystykset yhdistyvät ja muuttuvat Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen (EPLL) järjestämäksi yhteispäivystykseksi marraskuun alusta alkaen.

Sen jälkeen EPLL vastaa koko Salon alueen päivystyspalvelun tuottamisesta öisin kello 00–08. Palvelu ei potilaiden kannalta käytännössä muutu.  Aamuöisin perusterveydenhuollon päivystyksessä on ollut vähän potilaita, ja muutos säästää Salon päivystyskustannuksia. Salon kaupunki huolehtii entiseen tapaan päivä- ja ilta-aikaisesta terveyskeskuspäivystyksestä.

Raskasta aikuispsykiatriaa pyritään keskittämään

Salon kaupunki on toivonut sairaanhoitopiiriltä aikuispsykiatrisen vuodeosastohoidon vähentämistä. Hallitus päätti, että Salon näkemykset alueen mielenterveyspalveluiden kehittämisestä huomioidaan meneillään olevassa Varsinais-Suomen psykiatrian tila- ja organisaatiorakenne -selvitystyössä, jonka tavoitteena on vähentää psykiatrisen vuodeosastohoidon tarvetta koko maakunnan laajuisesti.

Ville Äärimaasta toimialuejohtaja

Hallitus päätti esityksen mukaisesti määrätä dosentti, ortopedian ja traumatologian ylilääkäri Ville Äärimaan Tyksin Tuki- ja liikuntaelinsairauksien (TULES) toimialueen toimialuejohtajan asemaan 1.10.2015 alkaen. Tehtävä tuli täytettäväksi, kun sitä aiemmin hoitanut Petri Virolainen nimitettiin Tyksin sairaalajohtajaksi 1.8.2015 alkaen.

Muut asiat hallitus päätti tai merkitsi tiedokseen esittelyiden mukaisesti.

 

 

Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Pöytäkirja on julkaistu internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil.htm?+elin=HAL&pvm=15.9.2015%2009%3a00.