Hyppää pääsisältöön

Mediatiedote Julkaistu 16.4.2014 16.45

Tiedote sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksesta 26.11.2013

Avainsanat:

 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin hallitus päätti tänään (26.11.2013) käynnistää valmistelun sairaanhoitopiirin omistaman Tykslabin ja Turun yliopiston laboratoriotoimintojen yhdistämiseksi. Päätökseen liitettiin vaatimukset, että Tyks-Sapa-liikelaitoksen johtokunnalta pyydetään asiaa koskeva lausunto, ja että yhdistämishanketta esitellään hallitukselle vielä valmistelun aikana ennen päätöksentekoa.

Päätös perustuu yhdistämisestä esiselvityksen tehneen valmisteluryhmän esitykseen, jonka mukaan valmistelu voidaan toteuttaa maaliskuun 2014 loppuun mennessä. Hankkeelle nimetään projektipäällikkö ja ohjausryhmä.

Kuntalakiin syyskuussa voimaan tulleen muutoksen mukaan kunnan ja kuntayhtymän on yhtiöitettävä sellainen toimintansa, joka tarjoaa palveluita kilpailluilla markkinoilla. Korkein hallinto-oikeus on äskettäin tehnyt kielteisen päätöksen Tykslabin Utulabilta tekemästä suorahankinnasta.

Valmisteluryhmän mukaan korkeimman hallinto-oikeuden päätös ja suunnitteilla olevan Medisiina D-rakennuksen yhteiskäyttösuunnitelmat puoltavat laboratoriotoimintojen yhdistämistä. Ryhmä pitää alan kovenevaa kilpailua uhkana Tyksin ja yliopiston yhteistyölle.

Organisaatioiden yhdistäminen edistäisi ryhmän mukaan laboratorioalan tutkimusta, tuotekehitystä ja koulutusta ja siten parantaisi sen kilpailukykyä.

Valmisteluryhmä ei ottanut kantaa yhteisen organisaation muotoon, mutta toteaa, että keskusteluissa on ollut esillä yhtiömuoto. Jos yliopisto ja sairaanhoitopiiri omistaisivat yhtiön, ne voisivat tehdä suorahankintoja omistamaltaan yhtiöltä myös muutetun hankintalain mukaan.

Sairaanhoitopiiri on asettanut laboratorioiden mahdollisen yhdistämisen tavoitteeksi vahvistaa sairaanhoitopiirin osaamista, mahdollistaa paremmat tilaratkaisut sekä synnyttää uutta ja kannattavaa liiketoimintaa. Sairaanhoitopiirin johtoryhmä päätti puoltaa hanketta 18.11.2013 pitämässään kokouksessa.

Laboratorioiden yhdistämistä on tarkoitus käsitellä myös sairaanhoitopiirin yhteistyötoimikunnassa joulukuussa.

Tykslab kuuluu sairaanhoitopiirin omistamaan Tyks-Sapa-liikelaitokseen. Tykslabin toimintatuotot olivat 36,2 miljoonaa euroa vuonna 2012 ja sen henkilökuntaan kuuluu 337 työntekijää.

Turun yliopiston laboratoriopalveluita tuottavaan Utulabiin kuuluvat lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia, virusoppi sekä lääketieteellinen genetiikka. Turun yliopiston biolääketieteen laitoksen diagnostisen palvelutoiminnan yksiköiden yhteinen liikevaihto on 6,6 miljoonaa euroa ja niissä työskentelee 70 henkilöä.

Tyksin asiantuntijapalveluista uusi arvio

Hallitus käsitteli Tyksin asiantuntijapalveluista tehtyä itsearviota ja merkitsi sen tiedokseen. Lisäksi hallitus päätti, että asiantuntijapalveluiden ensimmäisen toimintavuoden taloudesta ja toiminnasta  tehdään uusi arvio, jossa otetaan huomioon Tyksin henkilökunnan näkemykset.

Muut esityslistalla olleet asiat hallitus päätti tai merkitsi tiedokseen esittelyiden mukaisesti.


Huomautus: Tämä on toimituksellinen tiedote kunnallisen hallintoelimen kokouksesta. Siinä pyritään kertomaan merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset taustatietoineen, mutta ei välttämättä kerrota kaikista kokouksessa käsitellyistä asioista. Pöytäkirja on julkaistu internet-osoitteessa http://vsshp.ktweb.fi/